Katastrofi ja kaaos

Katastrofi ja kaaos

Rakastan maanantaita, paitsi että tänään on tiistai! Tiistai!! Iiikk! Piti olla paikassa X puoli tuntia sitten.

Siitä se sitten lähti. Tulipalojen sammuttelu on ketjureaktio. Aamu oli ja meni, ruoka-ajat..niin mitkä ruoka-ajat?? Juu ne mistä jauhan kaikille.

Sitten, kun kaikki menee metsään, siinä on aika hankala jarrutella. Minulle kävi näin syömisten kanssa:

Rauhallinen aamiainen- ok

Rauhallinen työhetki- ok, kunnes huomasin, että on se tiistai.

Ryysäsin kesken blogitekstin tekemisen ylös, alas keittiöön, kauhoin marjoja ja jugurtti-rahkaa isolla lusikalla.

Autossa tarkistin naaman. Ei isompia mustikkaroiskeita, mutta eipä ole meikkiäkään (rakastan meikata, jopa koivuniemesti). Nudea huulipunaa lennossa, laiha lohtu.

Kotijumppaohjaus, kaahasin kotiin viemään lasta aikataulun mukaisesti, meikkasin ja söin pähkinöitä, ajoin kaupunkiin.

Kello neljä olin siis alkutekijöissä, paitsi että piti viedä toinen lapsi harjoituksiin. Ehdin tässä välissä kahville. Söin muna-anjovis-leivän ja pullan. SIIS SÖIN MUNA-ANJOVIS-LEIVÄN JA FUCKING PULLAN.

Huomasin, ettei minulla ollut omaa treenikassia mukana. Hmm..

Menin kylään. Oli kiljuva nälkä. Söin pöydältä kolme.. no neljä pientä, mutta sitäkin tiiviimpää pääsiäismunaa.

Hain lapsen harkoista.. ajoin kotiin.. siellä oli ollut appivanhemmat kylässä. En ollut ehtinyt tyhjentää pesukonetta ja minun poissa ollessani miesväki oli hieman laittanut itselleen välipaloja. Arvannet miljöön siivoustason. Tai et ehkä, koska et tiedä, että miesväkeni ovat tottuneet valmiiseen ruokaan, jota he eivät itse laita..

Koska en ollut ollut kotona laittamassa ruokaa, jouduin käymään kaupassa. Arvatkaa ostinko pizzaa? Ja koska en ole itse lihansyöjä, söin appelsiineja, avokadon, tomaatteja, banaanin, pähkinöitä, mämmiä, kahvia, juustoa..

Tämän päivän katastrofille ei ole mitään tehtävissä. MINÄ tiedän MITEN pitäisi SYÖDÄ! Ja TREENATA! Olen vieläpä itseäni kohtaan vähän nipottaja.

Mutta ei hätää, huomenna on uusi päivä. Se on keskiviikko! Kalenteri kertoo, että päivä alkaa 6.20 ja paikassa X pitää olla 12.15.  Siinä välissä on aamiainen, ns. toinen aamiainen (lenkin jälkeen) ja sitten onkin kiire laittaa lounas..

Tänään päätän päiväni tähän. Juominen, niin juominenkin meni reisille. Ehkä koko päivän saldo on puoli litraa vettä..

Ja tämä oli nyt ammattilaisen päivitys,

<3 : llä Merja

 Aamu oli kuitenkin kaunis

Paasto pastoraali

Muistan aikoja, jolloin pääsiäinen, Runeberginpäivä, laskiainen, joulu ja juhannus sekoittivat dieettini. Odotin niitä mielellä bulkkipäivä tai vaihtoehtoisesti kauhulla. Juhlapyhiin kulminoitui niin paljon juhlapöydän antimia. Niinhän niihin pitääkin!

Kaikki ne herkut, joita syödä tai kaikki ne herkut, joita ei saanut syödä. Itsehän sen valinnan tein.

Kerran vappuna paastosin ja paistoin munkkeja. Miten kävi? Söin kesken kaiken muutaman, ja sitten muutaman- huonolla omallatunnolla.

Oli se vuosi, jolloin kaikki paastosivat keväällä ja puhdistivat elimistönsä. Mistä? Puhdistivat mistä? Suolen sisällöstä vai kaikista maailman huonoista valinnoista.

Suolisto ei ole mikään paastolla puhdistuva koneisto. Se menee epäkuntoon ja keho säästöliekille. Ongelmainen oravanpyörä. Sanoisinko jopa tunnetila?

Tiedän, että laihduttajan identiteetillä varustettuna kaikki ne ikävuodet 16-40, olivat syömishäiriöisiä. Olin tanssija ja minun piti painaa mielellään nelosella alkavan verran. Omalla ruumiinrakenteellani se oli työn ja tuskan takana, koska nuoruuden normaalipainoni oli 52. Nykyään 58-61.

Ja vaikka keski-ikäinen painoni on enemmän, voin paremmin, sillä lopetin laihduttamisen, kun täytin 40. Päätin, että nyt saa riittää. Mitä minulle sitten tapahtui?

Hitaasti, kymmenessä vuodessa, lihoin muutamia kiloja, kuppikokoni kasvoi B:stä D:hen ja sain takapuolen. Punttisalilta kertyi myös hieman lihaksia käsivarsiin ja hartioihin. Six pack hävisi, mutta sitä ei ollut kukaan noteerannut aikaisemminkaan.

Miten se tapahtui? Aloin syödä. Minun tapauksessani en ollut lähtökohtaisestikaan ylipainoinen, päinvastoin.

On myös toisenlaisia tarinoita. Olen seurannut ja jopa saanut vaikuttaa niihin.

Ylipainoinen ikuisuuslaihduttaja on alkanut syödä, sammuttanut nälkänsä oikealla ruoalla. Määrät ovat jäätäviä aikaisempiin kitudieetteihin verrattuna. Oho! Hän onkin alkanut saavuttaa normaalipainoaan, sitä missä keho voi hyvin. Suomeksi: hän on alkanut laihtua laihduttamatta.

Ei ole muuten helppoa! Paljon helpompaa on olla jollain kuurilla ja noudattaa rahkapurkkimääriä orjallisesti, ph-ruokavaliota tai ottaa käteensä luolamiehen nuija, kunnes..

Dieeteistä luopumisen sisäistäminen tarvitsee paljon, paljon ajatustyötä. Siinä samalla on myös pakko keskittyä syömiseen. Oikeaan sellaiseen. Jokaiselle se on omanlaisensa.

On heitä, jotka syövät kaksi suurta ateriaa aamiaisen lisäksi. On heitä, jotka syövät iltapuuron kello kymmenen, ja heitä, jotka voivat hyvin järkyttävällä määrällä lihaa ja päinvastoin kasvissyöjiä, jotka välttelevät eläinproteiinia, myös kananmunia.

Minun kehoni voi hyvin nyt, ei viisikymmentäkiloisena. Pääkin voi hyvin ja uni maistuu. Joskus olen jopa luovalla flow-tuulella. Arvaa mikä on parasta?
En ajattele yhtenäkään juhlapäivänä rajoitteita. Kun syön kunnolla, hypotalamukseni on tyytyväinen ja lähettää signaaleja, joita syöjäalitajuntani kuuntelee. Herkkuja on tarjolla ja otan niitä. Ehkä se kuulostaa hölmöltä, mutta minun ei enää tarvitse lappaa kaikkea yhdellä istumalla. Mikään ei minua siitä kuitenkaan estä.

Ja sitä paitsi, kunnon juhlaruokaputki boostaa aineenvaihduntaa hyvin käyntiin. Jos on vaikka tullut kehitettyä itselleen tahtomattaan stressi. Kas, kun syömättömyys lihottaa.

Ai niin, olen yhä tanssija ja eilen Dance-80’s-Fit™ tuntia vetäessäni hymyilin. Hymyilin siksi, koska tanssiminen on ilo, ei kilo.

Hyvää Pääsiäistä!

<3 Merja

UNIKUVIA

Ei nukuta, ei saa unta, voisi nukkua kellon ympäri, vaikka nukun – en virkisty, väsyttäääää..

Kuten tapoja elää arkea, nukkuakin on monta. Ei ole mitään oikeaa sanan normaali alla. On kirjo ja sen variaatiot.

Muutama fakta kuitenkin:

Uni, ruoka ja aktiivisen valveen balanssi

Niiden vaakakupit olisi hyvä olla vakaat. Harvemmin sitä ajattelee, että ruoka vaikuttaa uneen. Uni ja ruoka vireyteen, vireys unentarpeeseen ja ruokaan.. jatkanko?

Stressi valvottaa, hullunkurinen ateriarytmi valvottaa, puhelimen räplääminen illalla valvottaa. Voiko sille tehdä jotain?

Jotain aivan yksinkertaista? Hengitä hetki, istu alas ja mieti. Meneekö liian kovaa? Eikö ehdi?

Ennen kaikkea, mitä et ehdi? Aika usein sitä ehtii vaikka mitä, kunhan avaa koko paketin ja etsii pulmakohtia.

Ruoka? Minulle kerrotaan usein, ettei ehdi syödä päivisin. Eikä oikein aamulla ruoka maistu. Työpäivä meni pitkäksi eikä illalla enää jaksanut tehdä ruokaa. Ja kello oli yksi, kun vielä tuli pyörittyä sängyssä.

Sängyssä pyöriminen on kyllä ihan mukavaa, jos siellä on hyvää seuraa, muussa tapauksessa ei.

Mihin aikasi meni?

Usein kuulen myös, että iltasyöminen lihottaa. Eipä oikeastaan. Itse syön yleensä viimeisen kerran yhdeksän, kymmenen välillä. Totta, en ole tikkulaiha, mutta ihan normaali olen ja siinä olen pysynyt viimeiset 17 vuotta, muutaman kilon sisällä.

En ole suojassa stressiltä, unettomuudelta tai liialta unelta, mutta minulla on siihen työkalut. Syön hyvin, treenailen, käyn koiran kanssa lenkillä ja yritän vaikeuksienkin (niitä riittää) keskellä ajatella, että minä olen itseni ainoa ongelmanratkaisija. Ei puolisoni, ei lotto, ei jäätelöpakkaus.

En tavoittele täydellisyyttä enkä muita utopioita. 35 vuoden dieettien jälkeen voin käsi sydämellä sanoa, että olen käynyt syömisen korkeakoulun laajan oppimäärän, ehkä jopa tohtoritasolle.

Minulle kävi, kuten nuorenakin monen asian kanssa. Ajattelin, että miksen tätä tajunnut aikaisemmin? Näin helppoa! Minä syön riittävästi omalla rytmilläni ja hyvää ruokaa. Joka päivä. Välillä ei ole niin valoisia päiviä. Sitten vain talutan itseni syömään Janssonin kiusausta tai vihannes-wokia.

Ja illalla menen nukkumaan. Ajoissa. Jos pyörityttää, pyörin. Ajoittain stressi ahdistuksineen vierailee, mutta yritän antaa sille kyytiä.

Syön ja nukun- koska olen sen arvoinen.

<3 Merja

Koiranpentu Koistinen tietää kaiken unesta ja ruoasta jo syntyessään. Ja niin tiedät sinäkin.

KANVEESISSA

Unohdin, etten ole supernainen. Miten se nyt näin meni??

Flunssa vaanii, vaikka kuinka varautuisi. Mutta kun tulee loma, niin se saa kiinni- lähes aina. Tällä kertaa flunssa vain ei älynnyt, ettei minulla ole hiihtolomaa.

Problematiikka on seuraavan kaltainen:

Kun on luvannut, pitää hoitaa.

Ja siinä sitä onkin jo ihan tarpeeksi suorittamista. Ratkaisin sen mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla. Käänsin kaiken pakon minimiin. Vaikken ole mikään suoranainen lepäilijä, pakotin itseni siihenkin. Aamulla sai nukkua, en kyennyt salille tekemään uutta, ihanaa ohjelmaa, siivoamisen himmasin, osan voi delegoida (jos osaa), loput sitten teki, koska muka oli pakko. Vaikkei olisi ollut. Ainoana poikkeuksena koira Koistisen ulkoilu, se on must!

Mietin suorittajaa ja periksi antamattomuutta. Sehän on oikeasti tyhmää, mutta sellainen nyt vain olen. Viimeiseen asti. Minulta sortuu ensin päivittäishommat. Kynsin hampain teen tietokoneella, vaikkei silmätkään pysyisi auki. Yritin maksaa laskua ja koko ajan kone herjasi: Tarkista BIN. Tarkistin ja tarkistin, näpyttelin ja luin numerot ääneen, kunnes huomasin, että tungin sitä väärälle riville, nimeksi..

Ruokailu- no jaa. Jos ei jaksa syödä, niin en syö. 80–20-sääntö taipuu flunssassa nesteeseen ja johonkin helppoon nieltävään, mitä ei tarvitse keittää tai silputa. Ja minulle se tarkoittaa leipää!! Vaikka media kuinka sanoo sen olevan saatanasta, minä syön kipeänä leipää ja juustoa. Aamiainen, lounas ja päivällinen. Juustoleipieä- kiitos.

Onneksi tämä on vain väliaikaista minulle, monelle ei ole. On monia syitä olla liikkumatta ja syömättä hyvin. Niitä tässä mietin, kun en muuta voi, jotta voisin taas toivuttuani jeesailla muita.

Ehkä jo huomenna saan nousta! Maltti on valttia, yritän, yritän..

<3:llä Merja

Ulkoiluttajani viime kesän hiuslookissa