Kalivesin eläinlääkäri

Matkustan ensimmäistä kertaa koiran kanssa. Kaikki lentoyhtiöt eivät anna kuljettaa lemmikkejä matkustamossa, joten valintani oli Finnair.

Ennen lentoa huolehdin eläinlääkärissä rokotukset ja ylimääräiset loishäädöt. Välimeren maissa on inhottava loinen, mikä leviää hietahyttysten välityksellä. Niitä on paljon Espanjassa, kuulemma. Minä olen sääntöfriikki ja sellainen ottaa huomioon kaikki lääkitsemisaikataulut. Sellainen on tanssijan mielenmaisema, sääntöjä on noudatettava jopa naurettavuuteen saakka.

Säännöt sanovat, että echinococcus on häädettävä lääkärin toimesta ennen kotimatkaa. Passissa on oltava asialliset merkinnät. Siispä koirani, Koistinen- Jaana Koistinen, Oulusta (sukua vahvasti agentti nollanollaseiskalle ), tuo hurja toy villakoira, 3 kiloa silkkaa villan verhoamaa lihasta starttasi naapurikylän eläinlääkäriin aamulla yhdeksältä.

Reipas puudeli käveli pienessä aamutuulessa ylä-ja alamäet. Pysähdyimme levähdystasanteelle juomaan vettä, ja varjoon. Kävelyreitti oli puolessa välissä. Vilkaisin Polar Loopiini. Askelia ihmiselle 3000, mitä se tekeekään pienelle koiralle?! Uuden teknisen Bodytalk-paidan selkämys kastui hiestä. Samaa reittiä kävelen gymille. Ei tarvitse paljon alkulämppää salilla.

Kalivesin kylässä kaksi hienoa rouvaa istuivat aamufreppeilla putiikkinsa edessä. Hiukset olivat moitteettomassa ojennuksessa ja meikit tiptop. Oi kuinka he ilahtuivat Koistisen nähdessään. Aki sitä ja aki tätä (aki tarkoittaa pientä) sain puheesta selvää. Naiset vaihtoivat kieltä riemuissaan. Toinen sanoi, että Koistinen on kaunein hänen näkemänsä koira.

Kalives ja kierrätys

Eläinlääkärissä meidät taasen toivotti tervetulleeksi hyväntahtoinen nauru. Niinpä, Koistinen on hupaisa ilmestys, kauniisti askeltaen, reippaasti ja tassut tuskin maata koskettaen. Sporttikoira. Siskoni sanoo, että Koistinen on pelkkä vitsi. Ja sanoo sen kaikella rakkaudella. No joo,  barbi-tupsut jaloissaan ja bling-bling-panta kaulassaan, toki joskus myös vaaleanpunainen Converse-panta, saattaa se vähän näyttää naurettavalta.

Mutta kunto on kohdallaan tällä minun ikiomalla pt:lläni. Kotona viiden kilometrin lenkki on sellainen ihan normaali juttu. Tunti yleensä kävellään ja sitten parin kilsan löyhemmät päälle.

Kreetalla oli aluksi vähän huono päästä samoihin lukuihin, kun sattui juoksu neidille. Ihan tavallista, kun tyttö lähtee reissuun.

Nuorten herrakoirien huomio on ollut vähintäänkin hämmentävää. Välillä yksi kaikkein innokkain ylkä on yrittänyt jopa meidän perheenjäsenten jalkaan silkan skandinaavineidon ihanan parfyymin huumaamana. On toki käskystä lopettanut heti. Eikä juoksu jatku onneksi iän kaiken ja sen jälkeen olemme kaikki saaneet olla kylillä rauhassa. Eikä ole lomaromanssin tuliaisinakaan kreetalais-suomalaista-kantaa. Näin oletan.

Takaisin eläinlääkärin vastaanotolle. Siellä odotti huolestunut nainen suuren koiran kanssa. Se yski. Lääkäri oli hieman myöhässä, koska edellinen potilas oli ollut vaativampi tapaus. Odotimme tuulettimen edessä.

Maailman ystävällisin eläinlääkäri(opiskelija?) otti meidät vastaan ja teki passiin asialliset merkinnät, otti lääkkeen esille. Hän oli hyvin tarkka asiapapereiden kanssa. Todella!! Olin aivan vaikuttunut. Tuli leimaa ja teippiä suojaksi.

Minulla ei ollut hajuakaan eläinlääkärimaksuista enkä ajanvarausta tehdessä tullut kysyneeksikään. Tällaista maalaistahan aina jännittää riittääkö rahat. Olin varannut satasen ja sitten vähän päälle. Maailman nolointa olisi jäädä selittelemään, että .. No eikä olisi.

Siinä odotellessani kävin eläinkaupassa, mikä on eläinlääkärin vieressä, samaa liikettä ja täynnä kivoja juttuja. Toki siellä on ruokaakin. Hypistelin pantoja.

Eläinlääkäri saapui. Hentoinen pieni, nuori nainen. Leperteli hetken ja laittoi pillerin Koistisen suuhun. Kahdesti. Ovela dogi kun jemmasi pillerin poskeensa. Hommaan meni noin minuutti. Sitten yskäinen koira pääsi vuorostaan hoitoon.

– Kolme euroa, sanoi herttainen eläinlääkäri(opiskelija?).

Haluan ajatella häntä opiskelijana, koska kaikille pitää keksiä jokin selitys ja tarina. Ja nuorimies oli kovin herttainen, asiallinen ja tarkka.

”Mitä hittoa, mikään ei voi maksaa kolmea euroa. Ei mikään. Ehkä Gyros Pita, muttei mikään muu.”

Ja niin minä ojennan hänelle kaksikymppisen. Minua hävettää olla puudelia taluttava nainen ja maksaa palvelusta kolme euroa. Työllähän kuuluisi elää ja kyllä meiltä turisteilta voisi vähän puristaa.

Minua hävetti niin, että kävelin eläinkauppaan ja hypistelin lisää. Ostin pannan, taluttimen ja kaksi mageeta kuppia. Keep calm and have a drink sekä Keep calm and have a bite. Punaiset. Sopivat kotona lattian väriin.

Syvällä sisälläni vielä vaivaa ajatus, että kreetalainen eläinlääkäri on opiskellut vuositolkulla, mitä ilmeisimmin kutsumusammattiinsa ja investoinut siistiin leikkaussaliin ja hoitaa purkeista päätellen seudun tuotantoeläimetkin. Minä sain mahtavaa palvelua, Koistinen sai lääkkeen ja tuo eläinpraktiikka kolme euroa. Jossain on jotain mätää. Minua vähän itkettää.

Olen syvästi kiitollinen. Seuraavalla kerralla ostan vähän enemmän pantoja ja kuppeja..

 <3:llä Merja

Koistinen kotisohvalla, Reissukoira kiittää.