Paasto pastoraali

Muistan aikoja, jolloin pääsiäinen, Runeberginpäivä, laskiainen, joulu ja juhannus sekoittivat dieettini. Odotin niitä mielellä bulkkipäivä tai vaihtoehtoisesti kauhulla. Juhlapyhiin kulminoitui niin paljon juhlapöydän antimia. Niinhän niihin pitääkin!

Kaikki ne herkut, joita syödä tai kaikki ne herkut, joita ei saanut syödä. Itsehän sen valinnan tein.

Kerran vappuna paastosin ja paistoin munkkeja. Miten kävi? Söin kesken kaiken muutaman, ja sitten muutaman- huonolla omallatunnolla.

Oli se vuosi, jolloin kaikki paastosivat keväällä ja puhdistivat elimistönsä. Mistä? Puhdistivat mistä? Suolen sisällöstä vai kaikista maailman huonoista valinnoista.

Suolisto ei ole mikään paastolla puhdistuva koneisto. Se menee epäkuntoon ja keho säästöliekille. Ongelmainen oravanpyörä. Sanoisinko jopa tunnetila?

Tiedän, että laihduttajan identiteetillä varustettuna kaikki ne ikävuodet 16-40, olivat syömishäiriöisiä. Olin tanssija ja minun piti painaa mielellään nelosella alkavan verran. Omalla ruumiinrakenteellani se oli työn ja tuskan takana, koska nuoruuden normaalipainoni oli 52. Nykyään 58-61.

Ja vaikka keski-ikäinen painoni on enemmän, voin paremmin, sillä lopetin laihduttamisen, kun täytin 40. Päätin, että nyt saa riittää. Mitä minulle sitten tapahtui?

Hitaasti, kymmenessä vuodessa, lihoin muutamia kiloja, kuppikokoni kasvoi B:stä D:hen ja sain takapuolen. Punttisalilta kertyi myös hieman lihaksia käsivarsiin ja hartioihin. Six pack hävisi, mutta sitä ei ollut kukaan noteerannut aikaisemminkaan.

Miten se tapahtui? Aloin syödä. Minun tapauksessani en ollut lähtökohtaisestikaan ylipainoinen, päinvastoin.

On myös toisenlaisia tarinoita. Olen seurannut ja jopa saanut vaikuttaa niihin.

Ylipainoinen ikuisuuslaihduttaja on alkanut syödä, sammuttanut nälkänsä oikealla ruoalla. Määrät ovat jäätäviä aikaisempiin kitudieetteihin verrattuna. Oho! Hän onkin alkanut saavuttaa normaalipainoaan, sitä missä keho voi hyvin. Suomeksi: hän on alkanut laihtua laihduttamatta.

Ei ole muuten helppoa! Paljon helpompaa on olla jollain kuurilla ja noudattaa rahkapurkkimääriä orjallisesti, ph-ruokavaliota tai ottaa käteensä luolamiehen nuija, kunnes..

Dieeteistä luopumisen sisäistäminen tarvitsee paljon, paljon ajatustyötä. Siinä samalla on myös pakko keskittyä syömiseen. Oikeaan sellaiseen. Jokaiselle se on omanlaisensa.

On heitä, jotka syövät kaksi suurta ateriaa aamiaisen lisäksi. On heitä, jotka syövät iltapuuron kello kymmenen, ja heitä, jotka voivat hyvin järkyttävällä määrällä lihaa ja päinvastoin kasvissyöjiä, jotka välttelevät eläinproteiinia, myös kananmunia.

Minun kehoni voi hyvin nyt, ei viisikymmentäkiloisena. Pääkin voi hyvin ja uni maistuu. Joskus olen jopa luovalla flow-tuulella. Arvaa mikä on parasta?
En ajattele yhtenäkään juhlapäivänä rajoitteita. Kun syön kunnolla, hypotalamukseni on tyytyväinen ja lähettää signaaleja, joita syöjäalitajuntani kuuntelee. Herkkuja on tarjolla ja otan niitä. Ehkä se kuulostaa hölmöltä, mutta minun ei enää tarvitse lappaa kaikkea yhdellä istumalla. Mikään ei minua siitä kuitenkaan estä.

Ja sitä paitsi, kunnon juhlaruokaputki boostaa aineenvaihduntaa hyvin käyntiin. Jos on vaikka tullut kehitettyä itselleen tahtomattaan stressi. Kas, kun syömättömyys lihottaa.

Ai niin, olen yhä tanssija ja eilen Dance-80’s-Fit™ tuntia vetäessäni hymyilin. Hymyilin siksi, koska tanssiminen on ilo, ei kilo.

Hyvää Pääsiäistä!

<3 Merja