Dance80’sFit

Moni asia on osiensa summa, mutta usein yksi osa määrittää kaiken.

Olen liikunta-alan, tanssin ja vaikkapa kirjoittamisen puurtaja. Sen lisäksi, että olen luomutilan emäntä ja sijaisäiti. Entinen tatuoijakin ja sihteeri, lentokonesiivooja ja maatalouslomittaja.. Sitähän yhden ihmisen kaarella tapahtuu niin paljon, ettei pysty yhdellä sanalla määrittämään, vai?

Äärimmäisen vaikeaa minulle on otsikoiden keksiminen, koska yksi tai kaksi sanaa tuo tietynlaisen stereotyyppisen mielikuvan.

Kehitin Dance80’sFit-tuotemerkin mielestäni nerokkaaseen lisenssiin! (Nimen keksiminen vaikeinta) Pontimenani oli rakkaus lajiin ja oman tieto-taidon jakaminen mahdollisimman laajalle joukolle. Koska hyvä pitää pistää kiertämään.

Näin kesällä aurinko (no joskus sekin) paistaa eikä syksyn mustat tihkuiset illat, jotka pahimmillaan alkavat kello 16, muistu niin mieleen. Hyvä niin! Muutenhan olisi maailma melko musta.

Juuri tuo musta aikoinaan sai minut tuotekehittelemään. Ryhmäliikuntaohjaajan, oli hän sitten tanssija tai bodypumppaaja tai zumbaaja, on työkseen liikuttava myös liikuntapaikkojen välillä. Minä olisin aikoinani tarvinnut juuri tämän kaltaista työkalua yhdeksi vaihtoehdoksi, jotta olisin voinut vetää useamman tunnin peräkkäin eri ryhmille. Minun tarjontani kun oli kovin ’taide’tanssipainotteista; jazz, show-ja musikaalitanssia.

Oikeastaan vasta kouluttautuessani hyvinkin aikuisena, Eerikkilän urheiluopistolla, tajusin, kuinka karsinoitua tanssi oli. Onneksi nykyään nuorempi sukupolvi jo tietää, että maailma on avarampi laatuaan eivätkä karsinat niin sido. Pystyy hyppäämään helposti genrestä toiseen ja sivulta takaisin kotiin. Ballerina voi hyvin olla myös pitkänmatkan pyöräilijä tai street-tanssija voi kahmaista käteensä pystytangon tai käydä puntilla, modernin tanssin ilmaisija joogaa..

Ja sitten ovat he, jotka eivät nuorena asuneet tanssisaleilla, mutta rakastavat tanssia. Heitä, jotka siellä tanssisaleilla asuivat, mutta elämä vei pitkäksi aikaa pois niiden taikapiiristä. On myös heitä, jotka haluaisivat liikkua, mutta kynnys on liian korkea. On tasokokeita ja mestarikursseja, Dance80’sFit’ssä ei ole.

Eli on me, ihan tavalliset ihmiset, ihan tavallisilla taustoilla, ihan tavallisilla (liikunnallisilla) tarpeilla ja aikatauluillan. Meille kehitin Dance80’sFit- treenit, iloksi ja hyväksi mieleksi, hieksi ja arjen valoksi.

Me tarvitsemme harrastuksen, jossa ei ole liikaa sääntöjä, joihin voi osallistua elämää nähnyt kehomme tai vasta aikuisuuden oven avannut. Suorituspaineita tulee aivan tarpeeksi arjessa, vapaa-ajalla niitä ei tarvita. Harrastuksen pitää tuoda hyvää mieltä eikä viedä koko vapaa-aikaa. Tunti riittää.

Haluaisin aivan valtavasti nostaa ’Rakasta itseäsi’-lippua ja vetää ’Tehdään yhdessä’-viirin salkoon ja heilutella niitä yhdessä hyvä musan tahdissa!

Konsepti on aivan valmis, minulla on ollut vuoden 2016 alusta huippuryhmä hiomassa sitä. Sellaiset pikkujutut kuin kotisivut ja Youtube-promovideot ovat vaiheessa, koska ajattelin aloittaa sisältö edellä. Mutta video on tulossa. Odottelen vain hyviä, aurinkoisia kelejä niiden filmausten jatkamiseen.

Hämeenlinnan ja Parolan tunnit jatkuvat syksyllä. Odotan niitä ilolla ja uusia ohjaajia liikunnan monialaiselle kentälle leivotaan seuraavaksi 30.7.2016 Lautsian Lomakeskuksessa. Ota yhteyttä, ohjaaja!!!

Elämä maistuu rytmimusiikilta ja liikkeeltä!

<3 :llä,

Merja

0405246742 / merja@ptmerjauotila.fi

ps. Olen hieman hurmahenkinen, kun sydämeni on täysillä mukana :)

Kesällä

Ja talvella 

http://www.kaupunkiuutiset.com/uutiset/274641-tanssitunti-tyytyvaisena-ulos

Pidätkö itsestäsi?

Olemme mieli ja keho. Keho ja mieli. Niitä ei voi erottaa, vaikka kuinka yrittäisimmekin.

Olen ihmetellyt, miksi elämäntapamuutosremontit painottuvat omituisiin aikoihin vuodesta, syksyyn ja tammikuuhun.

Kesäkuntoon! Ja sitten naureskellaan, kun ei onnistu. Pilkataan itseä ja vertaillaan valaaseen. Naurun takana on usein hyvin, hyvin paha mieli.

Kesäkuntoon toki pääsee, mutta pitää miettiä miten ja koska, mitä se juuri sinulle tarkoittaa.

Minulle se tarkoittaa vapaata talvirutiineista. On kesärutiinien vuoro. Eikä se tarkoita kilojen karistamista. Siitä olen luopunut jo 12 vuotta sitten. On totta, että voisin olla rasvattomampi, timmimpi ja paremmassa fyysisessä kunnossa. Esimerkiksi maratonkunnossa. Se vain ei ole tavoitteeni. Tavoitteeni on olla sinut itseni kanssa. Tyytyväinen tähän päivään, koska, klisee; huomisesta ei voi tietää.

En ole myöskään vielä käsittänyt, miksi ei ruokaremonttia aloiteta kesällä. Silloin, kun vihannes- ja sesonkivalikoima on parhaimmillaan. Bonuksena ämpärin kanssa metsään. Paras hetki vuodesta. Se lataa sitten seuraavaa kesää varten, koska tähän kesään ei enää ehdi, mikäli vaikkapa painoa on pudotettavana paljon tai kunto on huono.

Mutta hei! Baby steps!! Paino putoaa kyllä, jos vain syöt. Tiedän, nurinkurista, mutta totta. Oikeastaan ainoa toimiva tapa.

Koutsaan ihmisiä syömään, mutten luopumaan mistään. Olen nähnyt monta menestystarinaa, vaikka tie ei ole välttämättä ollut suora ja nousujohteinen. Suurimmat esteet ovat henkisellä puolella.

1. Et rakasta itseäsi tarpeeksi.

2. Olet ’kiireinen’.

3. Et rakasta itseäsi tarpeeksi.

4. Jaksat kyllä touhuta ja käydä töissä, huomioit perheesi ja ystäväsi.

5 Et rakasta itseäsi tarpeeksi.

6. Olet ’sokerikoukussa’.

7. Et rak..

Minä en rakastanut itseäni. Olin itseni pahin piiskuri ja dissaaja.  Oli helppo olla syömättä ja mennä vain eteenpäin.

Syömättömyydellä on kaksi eri muotoa: lihava ja laiha. Minä olin laiha. Yhtä hyvin olisin voinut olla lihava, kuten koko isän puoleinen sukuni, sairaalloisen lihava. Mutta minä olin tanssija. Se oli fokukseni. Eli näännytin siis itseäni. Noin 25 vuotta, tarkalleen ottaen.

Sitten täytin 40 ja päätin, etten laihduta enää ikinä. Nyt minua kutsutaan mm. Älä laihduta ikinä- Merjaksi.

En lopettanut tanssimista, aloin syödä. Ruokaa.

Hemmetti, että se oli vaikeaa ja on joskus vieläkin, mikäli menee pitkiä aikoja rutiineitta. Ihminen on luontaisesti laiska. Niin minäkin. On niin paljon mukavampaa vain heittää jotain suuhunsa ja jatkaa kivaa tekemistä. Sitten tulee..

.. se mitä kutsutaan sokerikoukuksi. Minä en syö juuri koskaan karkkia, suklaata enkä sipsejä, koska en pidä niistä. Annas olla, jos olen unohtanut syödä. Tulee hypo-kohtaus, mikä ei mene millään syömisellä ohi. Silloin, juuri silloin löydän itseni Snickers-hyllyltä.

Minulta meni kymmenen vuotta opetella syömään. Voitko kuvitella, 10 vuotta!

Niin että tiedän mistä puhun.

Kaikki tuo oli päästä kiinni. Enkä pitänyt itseäni tarpeeksi arvokkaana. Luulin arvoni tulevan vähistä kiloista. Olin väärässä. Siinä samassa hötäkässä tulin opettaneeksi lapsilleni väärää asennetta omaa peilikuvaa kohti. Lapseni ovat maailmani kauneimmat olennot. Mutta minä urpo annoin heille vääristyneen naisen mallin, vaikka luulin tekeväni sen salaa.

Kaikki tekevät virheitä. Minä ajattelin laittaa virheeni ja oikaisuni kiertämään.

Tiedän kaiken laihdutuskuureista. Kaikkein tärkeimmän opin ihan kantapään kautta: Ne eivät toimi.

Siksi en lupaa mitään pudotettuja kiloja. En valmenna fitness-lavoille. Lupaan antaa avaimet ruoka-ja liikuntaremonttiin. Eikä se ole lainkaan vähän eikä se ole hankalaa. Mutta uskaltaa pitää. Pitää pistää aika monta vanhaa uskomusta uusiksi. Rohkea rokan syö, jojoilija salaatinlehtiä.

Ensin pitää olla tahto ja tarve, sitten tulee idea paremmasta. Lopultakin kaikki on itsestä kiinni. Kukaan ei remppaa puolestasi. En edes minä, ojennan vain työkalut.

<3:llä Merja

Ps. Näinä päivinä maailmankuva on vain niin vääristynyt. Onnea pitkäjalkaisille ja kevytrakenteisen luuston geeniperijöille. Olette kauniita <3

Minun on mentävä näillä omilla- ei niin jackpot- geeneilläni. Mutta lyhyet ja lihaksikkaat jalat eivät tee minusta huonoa. Päinvastoin, pidän nykyään jaloistani. Istuvat farkut on vaikea löytää, mutta kenellä ei olisi?

Ps2. Mitäs sitä olenkaan tänään syönyt?

Aamiaisella paistettuja tomaatteja, kananmunaa, leipää, mansikoita ja aprikooseja sekä kahvia, lounas meni pieleen. Hyvä aikomus vaihtui jugurttiin, hunajaan ja kahviin. Päivälinen sitten olikin jo ihan toista maata! Törkeän hyvää vihannespataa, pavuilla ja juustoraasteella, salaattia ja fetaa. Jossain välissä söin kourallisen manteleita ja appelsiinin, pari aprikoosia lisää, koska ovat taivallisia, ja maistoin halvaa. (vrt. kun unohtaa syödä)

Ps3. Aamulla vedin tunnin biitsitreenin kahvakuulilla, koiran kanssa olen kävellyt Loopin mukaan 12.000 askelta, lisää tulee varmasti vielä 5.000.

Ps4. Treenaan vain koska se on kivaa, en koskaan väkisin ja pakolla enkä varsinkaan laihtuakseni. Liikun ilon kautta.

Kalivesin eläinlääkäri

Matkustan ensimmäistä kertaa koiran kanssa. Kaikki lentoyhtiöt eivät anna kuljettaa lemmikkejä matkustamossa, joten valintani oli Finnair.

Ennen lentoa huolehdin eläinlääkärissä rokotukset ja ylimääräiset loishäädöt. Välimeren maissa on inhottava loinen, mikä leviää hietahyttysten välityksellä. Niitä on paljon Espanjassa, kuulemma. Minä olen sääntöfriikki ja sellainen ottaa huomioon kaikki lääkitsemisaikataulut. Sellainen on tanssijan mielenmaisema, sääntöjä on noudatettava jopa naurettavuuteen saakka.

Säännöt sanovat, että echinococcus on häädettävä lääkärin toimesta ennen kotimatkaa. Passissa on oltava asialliset merkinnät. Siispä koirani, Koistinen- Jaana Koistinen, Oulusta (sukua vahvasti agentti nollanollaseiskalle ), tuo hurja toy villakoira, 3 kiloa silkkaa villan verhoamaa lihasta starttasi naapurikylän eläinlääkäriin aamulla yhdeksältä.

Reipas puudeli käveli pienessä aamutuulessa ylä-ja alamäet. Pysähdyimme levähdystasanteelle juomaan vettä, ja varjoon. Kävelyreitti oli puolessa välissä. Vilkaisin Polar Loopiini. Askelia ihmiselle 3000, mitä se tekeekään pienelle koiralle?! Uuden teknisen Bodytalk-paidan selkämys kastui hiestä. Samaa reittiä kävelen gymille. Ei tarvitse paljon alkulämppää salilla.

Kalivesin kylässä kaksi hienoa rouvaa istuivat aamufreppeilla putiikkinsa edessä. Hiukset olivat moitteettomassa ojennuksessa ja meikit tiptop. Oi kuinka he ilahtuivat Koistisen nähdessään. Aki sitä ja aki tätä (aki tarkoittaa pientä) sain puheesta selvää. Naiset vaihtoivat kieltä riemuissaan. Toinen sanoi, että Koistinen on kaunein hänen näkemänsä koira.

Kalives ja kierrätys

Eläinlääkärissä meidät taasen toivotti tervetulleeksi hyväntahtoinen nauru. Niinpä, Koistinen on hupaisa ilmestys, kauniisti askeltaen, reippaasti ja tassut tuskin maata koskettaen. Sporttikoira. Siskoni sanoo, että Koistinen on pelkkä vitsi. Ja sanoo sen kaikella rakkaudella. No joo,  barbi-tupsut jaloissaan ja bling-bling-panta kaulassaan, toki joskus myös vaaleanpunainen Converse-panta, saattaa se vähän näyttää naurettavalta.

Mutta kunto on kohdallaan tällä minun ikiomalla pt:lläni. Kotona viiden kilometrin lenkki on sellainen ihan normaali juttu. Tunti yleensä kävellään ja sitten parin kilsan löyhemmät päälle.

Kreetalla oli aluksi vähän huono päästä samoihin lukuihin, kun sattui juoksu neidille. Ihan tavallista, kun tyttö lähtee reissuun.

Nuorten herrakoirien huomio on ollut vähintäänkin hämmentävää. Välillä yksi kaikkein innokkain ylkä on yrittänyt jopa meidän perheenjäsenten jalkaan silkan skandinaavineidon ihanan parfyymin huumaamana. On toki käskystä lopettanut heti. Eikä juoksu jatku onneksi iän kaiken ja sen jälkeen olemme kaikki saaneet olla kylillä rauhassa. Eikä ole lomaromanssin tuliaisinakaan kreetalais-suomalaista-kantaa. Näin oletan.

Takaisin eläinlääkärin vastaanotolle. Siellä odotti huolestunut nainen suuren koiran kanssa. Se yski. Lääkäri oli hieman myöhässä, koska edellinen potilas oli ollut vaativampi tapaus. Odotimme tuulettimen edessä.

Maailman ystävällisin eläinlääkäri(opiskelija?) otti meidät vastaan ja teki passiin asialliset merkinnät, otti lääkkeen esille. Hän oli hyvin tarkka asiapapereiden kanssa. Todella!! Olin aivan vaikuttunut. Tuli leimaa ja teippiä suojaksi.

Minulla ei ollut hajuakaan eläinlääkärimaksuista enkä ajanvarausta tehdessä tullut kysyneeksikään. Tällaista maalaistahan aina jännittää riittääkö rahat. Olin varannut satasen ja sitten vähän päälle. Maailman nolointa olisi jäädä selittelemään, että .. No eikä olisi.

Siinä odotellessani kävin eläinkaupassa, mikä on eläinlääkärin vieressä, samaa liikettä ja täynnä kivoja juttuja. Toki siellä on ruokaakin. Hypistelin pantoja.

Eläinlääkäri saapui. Hentoinen pieni, nuori nainen. Leperteli hetken ja laittoi pillerin Koistisen suuhun. Kahdesti. Ovela dogi kun jemmasi pillerin poskeensa. Hommaan meni noin minuutti. Sitten yskäinen koira pääsi vuorostaan hoitoon.

– Kolme euroa, sanoi herttainen eläinlääkäri(opiskelija?).

Haluan ajatella häntä opiskelijana, koska kaikille pitää keksiä jokin selitys ja tarina. Ja nuorimies oli kovin herttainen, asiallinen ja tarkka.

”Mitä hittoa, mikään ei voi maksaa kolmea euroa. Ei mikään. Ehkä Gyros Pita, muttei mikään muu.”

Ja niin minä ojennan hänelle kaksikymppisen. Minua hävettää olla puudelia taluttava nainen ja maksaa palvelusta kolme euroa. Työllähän kuuluisi elää ja kyllä meiltä turisteilta voisi vähän puristaa.

Minua hävetti niin, että kävelin eläinkauppaan ja hypistelin lisää. Ostin pannan, taluttimen ja kaksi mageeta kuppia. Keep calm and have a drink sekä Keep calm and have a bite. Punaiset. Sopivat kotona lattian väriin.

Syvällä sisälläni vielä vaivaa ajatus, että kreetalainen eläinlääkäri on opiskellut vuositolkulla, mitä ilmeisimmin kutsumusammattiinsa ja investoinut siistiin leikkaussaliin ja hoitaa purkeista päätellen seudun tuotantoeläimetkin. Minä sain mahtavaa palvelua, Koistinen sai lääkkeen ja tuo eläinpraktiikka kolme euroa. Jossain on jotain mätää. Minua vähän itkettää.

Olen syvästi kiitollinen. Seuraavalla kerralla ostan vähän enemmän pantoja ja kuppeja..

 <3:llä Merja

Koistinen kotisohvalla, Reissukoira kiittää.