Pidätkö itsestäsi?

Olemme mieli ja keho. Keho ja mieli. Niitä ei voi erottaa, vaikka kuinka yrittäisimmekin.

Olen ihmetellyt, miksi elämäntapamuutosremontit painottuvat omituisiin aikoihin vuodesta, syksyyn ja tammikuuhun.

Kesäkuntoon! Ja sitten naureskellaan, kun ei onnistu. Pilkataan itseä ja vertaillaan valaaseen. Naurun takana on usein hyvin, hyvin paha mieli.

Kesäkuntoon toki pääsee, mutta pitää miettiä miten ja koska, mitä se juuri sinulle tarkoittaa.

Minulle se tarkoittaa vapaata talvirutiineista. On kesärutiinien vuoro. Eikä se tarkoita kilojen karistamista. Siitä olen luopunut jo 12 vuotta sitten. On totta, että voisin olla rasvattomampi, timmimpi ja paremmassa fyysisessä kunnossa. Esimerkiksi maratonkunnossa. Se vain ei ole tavoitteeni. Tavoitteeni on olla sinut itseni kanssa. Tyytyväinen tähän päivään, koska, klisee; huomisesta ei voi tietää.

En ole myöskään vielä käsittänyt, miksi ei ruokaremonttia aloiteta kesällä. Silloin, kun vihannes- ja sesonkivalikoima on parhaimmillaan. Bonuksena ämpärin kanssa metsään. Paras hetki vuodesta. Se lataa sitten seuraavaa kesää varten, koska tähän kesään ei enää ehdi, mikäli vaikkapa painoa on pudotettavana paljon tai kunto on huono.

Mutta hei! Baby steps!! Paino putoaa kyllä, jos vain syöt. Tiedän, nurinkurista, mutta totta. Oikeastaan ainoa toimiva tapa.

Koutsaan ihmisiä syömään, mutten luopumaan mistään. Olen nähnyt monta menestystarinaa, vaikka tie ei ole välttämättä ollut suora ja nousujohteinen. Suurimmat esteet ovat henkisellä puolella.

1. Et rakasta itseäsi tarpeeksi.

2. Olet ’kiireinen’.

3. Et rakasta itseäsi tarpeeksi.

4. Jaksat kyllä touhuta ja käydä töissä, huomioit perheesi ja ystäväsi.

5 Et rakasta itseäsi tarpeeksi.

6. Olet ’sokerikoukussa’.

7. Et rak..

Minä en rakastanut itseäni. Olin itseni pahin piiskuri ja dissaaja.  Oli helppo olla syömättä ja mennä vain eteenpäin.

Syömättömyydellä on kaksi eri muotoa: lihava ja laiha. Minä olin laiha. Yhtä hyvin olisin voinut olla lihava, kuten koko isän puoleinen sukuni, sairaalloisen lihava. Mutta minä olin tanssija. Se oli fokukseni. Eli näännytin siis itseäni. Noin 25 vuotta, tarkalleen ottaen.

Sitten täytin 40 ja päätin, etten laihduta enää ikinä. Nyt minua kutsutaan mm. Älä laihduta ikinä- Merjaksi.

En lopettanut tanssimista, aloin syödä. Ruokaa.

Hemmetti, että se oli vaikeaa ja on joskus vieläkin, mikäli menee pitkiä aikoja rutiineitta. Ihminen on luontaisesti laiska. Niin minäkin. On niin paljon mukavampaa vain heittää jotain suuhunsa ja jatkaa kivaa tekemistä. Sitten tulee..

.. se mitä kutsutaan sokerikoukuksi. Minä en syö juuri koskaan karkkia, suklaata enkä sipsejä, koska en pidä niistä. Annas olla, jos olen unohtanut syödä. Tulee hypo-kohtaus, mikä ei mene millään syömisellä ohi. Silloin, juuri silloin löydän itseni Snickers-hyllyltä.

Minulta meni kymmenen vuotta opetella syömään. Voitko kuvitella, 10 vuotta!

Niin että tiedän mistä puhun.

Kaikki tuo oli päästä kiinni. Enkä pitänyt itseäni tarpeeksi arvokkaana. Luulin arvoni tulevan vähistä kiloista. Olin väärässä. Siinä samassa hötäkässä tulin opettaneeksi lapsilleni väärää asennetta omaa peilikuvaa kohti. Lapseni ovat maailmani kauneimmat olennot. Mutta minä urpo annoin heille vääristyneen naisen mallin, vaikka luulin tekeväni sen salaa.

Kaikki tekevät virheitä. Minä ajattelin laittaa virheeni ja oikaisuni kiertämään.

Tiedän kaiken laihdutuskuureista. Kaikkein tärkeimmän opin ihan kantapään kautta: Ne eivät toimi.

Siksi en lupaa mitään pudotettuja kiloja. En valmenna fitness-lavoille. Lupaan antaa avaimet ruoka-ja liikuntaremonttiin. Eikä se ole lainkaan vähän eikä se ole hankalaa. Mutta uskaltaa pitää. Pitää pistää aika monta vanhaa uskomusta uusiksi. Rohkea rokan syö, jojoilija salaatinlehtiä.

Ensin pitää olla tahto ja tarve, sitten tulee idea paremmasta. Lopultakin kaikki on itsestä kiinni. Kukaan ei remppaa puolestasi. En edes minä, ojennan vain työkalut.

<3:llä Merja

Ps. Näinä päivinä maailmankuva on vain niin vääristynyt. Onnea pitkäjalkaisille ja kevytrakenteisen luuston geeniperijöille. Olette kauniita <3

Minun on mentävä näillä omilla- ei niin jackpot- geeneilläni. Mutta lyhyet ja lihaksikkaat jalat eivät tee minusta huonoa. Päinvastoin, pidän nykyään jaloistani. Istuvat farkut on vaikea löytää, mutta kenellä ei olisi?

Ps2. Mitäs sitä olenkaan tänään syönyt?

Aamiaisella paistettuja tomaatteja, kananmunaa, leipää, mansikoita ja aprikooseja sekä kahvia, lounas meni pieleen. Hyvä aikomus vaihtui jugurttiin, hunajaan ja kahviin. Päivälinen sitten olikin jo ihan toista maata! Törkeän hyvää vihannespataa, pavuilla ja juustoraasteella, salaattia ja fetaa. Jossain välissä söin kourallisen manteleita ja appelsiinin, pari aprikoosia lisää, koska ovat taivallisia, ja maistoin halvaa. (vrt. kun unohtaa syödä)

Ps3. Aamulla vedin tunnin biitsitreenin kahvakuulilla, koiran kanssa olen kävellyt Loopin mukaan 12.000 askelta, lisää tulee varmasti vielä 5.000.

Ps4. Treenaan vain koska se on kivaa, en koskaan väkisin ja pakolla enkä varsinkaan laihtuakseni. Liikun ilon kautta.