Tiistai, päivä, jona Universumi puhui

Tyttäreni on haaveillut jo muutaman vuoden, että kävelisi läheiseen kylään, Gavalohoriin, aamiaiselle.

Nyt tuli se päivä. Herättelin aamuyöstä kotiin rantautunutta tytärtä varovasti, josko tänään olisi se päivä. Pienoisen vitkastelun jälkeen olimme ulkona 8.20. Matkalla tuli vastaan aamujuoksija ja britti kahden koiransa kanssa. Muuten saimme taivaltaa kahden.

Ylä- ja alamäkiä läpi oliivilehtojen, uusien talojen ja mäkiviljelmien, ylös hiljalleen heräilevään kylään, kukkojen ja vuohien äännellessä taustasoundejaan.

Kyläaukiolle oli pysäköitynä kaksi turistibussia. Se on ihme, sillä tilaa ei juurikaan ole. Bussit vekslailivat kääntyäkseen kotimatkalle. Suuntasimme pikkuruiseen leipomoon, jossa vitriinissä oli kymmenisen aamiaiselle sopivaa leivonnaista. Valitsimme feta-pinaattipiirakan sekä juustopiirakan ja vettä.

Käyskentelimme etsimään frappea ja mitä näimme? Ryhmäliikunta tunti! Alkanut viisitoista minuuttia aiemmin.

Istuimme aamiaiselle bussipysäkin istuimelle ja nautimme. Emme voineet käsittää tuuriamme. Löysimme maalaissalin ja siellä kreetatar huutaa lankuttamaan ja punnertamaan lujemmin.

Notkuimme vielä viereisessä kahvilassa ja tilasimme tuoreista appelsiineista puristettua mehua. Ajatuksena odottaa hetki, jotta tunti loppuu. Emme tohtineet mennä notkumaan nenä ikkunalasissa ja kuola suupielessä.

Huomasin, että treenitilan penkillä istui mies. Ajattelin hänen tulleen vaimoaan vastaan. Olin niin väärässä.

Tunti loppui ja muina naisina tiedustelemaan treeniaikatauluja.

– Nyt alkaa jooga. Onko teillä kehossa vammoja?

– Jalkapöydässä on poikennut luu, ammoin, vastasin kuuliaisesti.

– Jääkää tunnille, parakalo.

Minulla oli farkkusortsit. Ei nyt aivan joogavarusteet.

Nainen kiikutti kulahtaneet jumppamatot, sellaiset, mitkä olisin heittänyt roskiin jo kolme vuotta sitten. Mutta hei! Se oli jumppamatto!

Kostas, se oli joogaopettajan nimi, oli asunut Lontoossa ja ohjasi -ei opettanut- joogaa, filosofiaa, mielenhallintaa jajajaja..sydän, sydän, sydänsydän.

Kostas oli täynnä intialaistyylisiä tatuointeja, harmahtavat hiukset niskassa kiinni ja jalassaan paljon jooganneet housut. Määrätietoisuus ja lempeys paistoi kauas.

Ja sitten aloitimme! Tunti vedettiin. Sielu lepäsi. Hengitys kulki, tulihengityskin.

Olen viimeksi ollut joogatunnilla varmaan seitsemän vuotta sitten. Harrastin sitä monta vuotta, kunnes kyllästyin astangan ihmeellisiin sääntöihin. Ei saa syödä ennen aamuvarhaista harjoitusta, ei saa juoda, ei saa ajatella, ei saa kuunnella, pitää keskittyä, pitää opiskella mutkikkaita rukouksia, pitää valaistua, pitää ja ei saa.

Juuri ennen reissua sain ystävältä linkin Prince tribute joogaan. Oli aivan fiiliksissäni. Musiikkia! Kun joogaa! Mitä? Miksei? Miksi minä olen halunnut joogata kaikkien sääntöjen mukaan ja hirttäytyä munasarjoistani sääntöviidakkoon??? Keho ja sielu. Miten niin minun sieluni ei tarvitse musiikkia. Se hengittää siitä.

Täällä pikkuruisessa Gavalohorin kylässä törmään treenisaliin ja Universumi puhui minulle joogin nimeltä Kostas muodossa. Juuri tänään minun piti tulla tänne. Juuri tänään. Tänne.

Minä tule uudestaan torstaina ja sitten tiistaina ja seuraavana torstaina..jos on joogaa. Jos ei ole, tulen silti.

Ehkä hieman mahtipontisesti sanottu: Täällä olen kotonani.

Jatkuu..

Halauksin ja rauhaisin ajatuksin,

rauhaa, rakkautta ja persikka

Merja