Älä laihduta ikinä!

Työviikkoni on sisältänyt luentodiojen valmistelemista viikonlopun #YhdenYönJuttu- leirille.

Leirillä paneudutaan arkiseen problematiikkaan painosta, liikunnasta ja yllätys-yllätys, levosta. Voisi teemaa nimittää elämäntavoiksi ja sen muutostarpeiksi.

Tähän aikaan vuodesta pukukopissa, kauppajonossa ja teatterissakin törmää vakiaiheeseen laihdutus. On kuureja ja poppakonsteja laidasta laitaan. Pulverikuuria, puhdistusta, ph-tarkkailua, megavitamiinipläjäyksiä, fitnessdieettejä, luolamiestä.. paasto on jostain syystä jäänyt kelkasta.

Toisissa on taustalla isot markkinakoneistot, toisissa mennään iltapäivälehden asiantuntemuksella.

Todettakoon tässä, että olen kokeillut lähes kaikkea. Kerran jopa söin ateriankorvikepirtelön. Karpata en ole kasvissyöjänä viitsinyt, mutta VHH on ollut kokeilussa. Minulla on pitkät ja perusteelliset LAIHDUTUSopinnot takana. Olen tanssijana ollut dieetillä ikävuodet 16-40. Sitten tulin järkiini. Enkä ole laihduttanut sen koommin.

Ravitsemustieteen opintojen ja personal trainerin tietämyksen tueksi olen kokeillut erilaisia järkevähköjä ruokavalioita. Viimeisin oli vegaanikokeilu. Vegaanius on ihan okei, mikäli pitää huolen vitamiineista – niistä eläinperäisistä, eikä ole liian fanaattinen. Itse törmäsin siihen huonoimpaan vaihtoehtoon. Energia otettiin makeista herkuista eikä perusruoasta. Kyllä sillä hengissä pysyy, ei siinä mitään. Sokerikoukku oli aktivoitu. Jokainen tavallaan. Ihminen on bio-fyysis-psyykkinen combo.

Syöminen, lepo ja liike. Harmi, ettei ole mitään kokonaisvaltaista kaavaa. Olisipa helppoa. Me kun nyt vain satumme olemaan yksilöitä. Suolisto on yksilöllinen, psyyke on yksilöllinen, aivan kuten on vaikkapa kotimme. Ei ole kaavaa eikä viisasten kiveä ”oikeaan".

Leuka rinnassa sitä pitää nöyrtyä elämän edessä. Vai pitääkö? Saisimmeko olla erehtyväisiä ihmisiä, inhimillisiä yksilöitä, jotka teemme valintoja parhaalla mahdollisella tavalla juuri kulloisessakin vallitsevassa elämäntilanteessa. Kukaan ei tilaa sairasta lasta, alkoholisti vanhempia, työnarkomaniaa, ahmimista.. jatkanko? Sitä vain pöytään tulee kaikenlaista- tilaamatta.

Minä uskon, että jokaisella on hetkensä ja voimavaransa. Kun jokin tie on käyty loppuun, täytyy mennä joko metsään tai palata takaisin samaa reittiä. Mutta jos siinä hetkessä syttyy lamppu, että tarvitseekin apua, sitä on saatavilla.

Siksi minä olen kehitellyt #YhdenYönJuttu- leirin ja konseptin. Luentoja, liikuntamaistiaisia, hyvää ruokaa, mukavia ihmisiä ja ajatuksia. Ei kotitöitä eikä arkea, vain aikaa itselle.

Ideat paremmasta pulpahtavat tietoisuuteen, kun on mahdollista astua arjesta yhdeksi yöksi ja kahdeksi päiväksi. Voimaantuminen on mahdollista vain silloin, kun sille antaa mahdollisuuden ja sanoo: ”Voi paska, mä oon hukassa. Saisiko jostain apua?” Niin minä olen sanonut.  Ja saanut apua. Ja nyt on minun vuoro pistää hyvä kiertämään.

Tiesitkö, että parhaiten onnistuvat sellaiset, jotka ovat monta kertaa epäonnistuneet? Myös laihdutuksessa. Minun viestini on: Älä laihduta ikinä! Ja siihen minulla on paljon avaimia, sinulle.

<3:llä Merja

Ilolla tyhjenevä pöytä Lautsian Lomakeskuksessa.

Arkinen päivä

Mitä mietin..

.. ihan tavallisena työpäivänä?

Aamulla heräsin vasta klo 8. Aamukahvi odotti juojaansa, samalla selasin päivän lehdet.

Koska on kauhea pakkanen, piipahdin vain postilla ja koiran kanssa ulkona, aamutakissa- kahdesti ennen puoltapäivää.

Aamupäivällä uppouduin vastaamaan sähköposteihin ja tekemään markkinointia sekä tuntisuunnittelua. Kello 11.45 havaitsin, että rahka-aika oli mennyt ohi. Hiippailin työhuoneestani, kotini yläkerrassa, keittiöön ja sulattelin mustikoita jogurtti-rahkan kanssa, ja mehukeittoa- tällä kertaa purkista. Tuotesijoittelua: ihan sokerillista Valion mustikkakeittoa. Pyrin välttelemään aspartaamia, mutta ns. nollasopan karpalo-kinuski-on kyllä aika herkkua. Joskus ohitan omantuntoni ja sorrun siihen.

Hääräilin soittolistaa ja näppäilin Gramexin laskun koneelle. Se on asia, mistä en lipsu. Luvat pitää olla kunnossa ja mieli hyvä. Itselle hyvää toimii myös tässä asiassa.

Kokeilin kahvakuula ja Dance80’sFit- tunnit kuntoon vielä varalle. Lihakseen muistiin. Dance80’sFit on tuotemerkin alle kokoamani tanssillinen lihaskunto- ja liikkuvuustunti. Olen kouluttanut siihen ensimmäiset lisenssiohjaajat. Ihan törkeän kiva keksintö ja 2010-luvulle päivitetty tsydemi. Rakastan tanssia ja haluan sitä ilosanomaa lisätä mahdollisimman paljon. Mun rakkauslapsi.

Laitan puhelimeen hälytyksen tunnin päästä ja luen ammattikirjallisuutta. Haluaisin lukea enemmän, mutta en välttämättä ehdi. Saan lukemastani paljon kipinää, poltetta, ajatuksia ja osa niistä päätyy #YhdenYönJuttu- elämäntapamuutosleirin luentodioille. Oikein odotan seuraavaa leiriä, 30.-31.1.2016 Lautsian lomakeskuksessa. Sähköpostiviestiä sinne ja viimeiset tarkistukset, muistanhan tsekata lumikengät ja kävelysauvat. Toimittaja tulee paikalle perjantaina. Yhteistyö on rautaa.

Onneksi kaapissa oli eilistä Chili sin Carnea. Sitä lautselle, osa perheestä syö sen lihan kanssa ja yksi, huonoin syöjä, pekonia ja pastaa kermakastikkeessa-taas. Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Itselläni liian monet.

Talo on imaissut vuoden puut näillä pakkasilla ja siksi,varmuuden vuoksi, toinenkin auto on piuhan päässä, jotta pääsen töihin ja tytär fudisharkkoihin. Koko perhe joutuu taas valjastetuksi. Olen ’vyö ja henkselit’- ihminen. Usein unohdan banaanin, nyt en. Ja käsilaukussa on pähkinävarasto juuri täytettynä.

’Beibe mä oon niin lomalla, ja mankat olalla’- lauleskelen ja raahaan jäätävän suurta mankkakassia autoon. Pipo, hanskat, musa, vaatteet, juomapullo, ohjelmat, kukkaro, ja tyttärelle sama lista.

Tunnit pidetty. Hyvä fiilis, ihania ihmisiä. Tytär treeneistä ja kaupan kautta kotiin.

Sauna on lämmitetty. Siellä on hyvä rentoutua ja antaa päälle hetki rauhaa. Joululahjaksi ystävältä saatu eteerinen saippuavaahto tekee terää. Ajattelen ystäviäni, lämmöllä.

Whatsapp kilahtaa vielä. Annan hätäapua liikkeisiin ja syömiseen. Sähköpostin ruokavalion tarkennus jää huomiseksi.

Hiippailen vielä yhdeltätoista koiran kanssa pihalla, toppahaalareissa. Onneksi sekin haluaa sisälle nukkumaan. Lämmin sänky kutsuu, kirja käteen ja puhelin kiinni. On ilo olla.

<3: llä Merja

Ruokina se meni näin:

Aamiainen:

0,5 litraa vettä ja d- ja b-vitamiinit, glukosamiini ja kalaöljyt
Maitokahvia iso kiulullinen 4 dl

Gluteeniton sämpylä ja kaksi paistettua kananmunaa

Toinen aamiainen:

Rahka-jogurtti, desi mustikoita ja mustikkasoppaa pari desiä (en mittaile)

Lounas:

Chili sin Carne, salaattia

Ennen treeniä:

Kahvia ja kourallinen pähkinöitä

Tuntien jälkeen:

Banaani ja pari taatelia (periaatteessa olisi pitänyt vetää palautusjuoma, mutta unohdin kotiin-näitä sattuu)

Päivällinen:

Iso lohisalaatti, oliiviöljyä

Kymppiuutiset:
Raejuustoa ja marjoja

Päivän aikana 2-3 litraa vettä. En enää laske sitäkään.

                                          Tämä oli kyllä kesäinen sununtai-aamiainen.

Salitarinani

Salille? Miksi? Miksei?

Sali, tuo raudankolinan ja maskuliinisuuden tyyssija on paljolti muuttunut naisystävälliseksi miljööksi. Se on miinoitettu teknisillä vimpaimilla, joiden käyttö ei ole ihan simppeliä. On rataa ja hyppyboxia, taljaa monella vaihtoehtoisella kahvalla, käsipainoja, kahvakuulaa, narua, säädettäviä penkkejä, juoksu-, kiipeämis- ja soutulaitetta..jatkanko?

Sitten on hän, joka ujona menee paikalle. Katsoo laitteiden merta ja treenaajien olemusta. Osa istuu penkillä taukoilemassa, tuolla rupatellaan ja yhdellä pullistuu silmät punaisesta päästä punnertaessa, yksi rytkyttelee kepin kanssa avaavia liikkeitä. Oven pielessä seisoo hän, joka on päättänyt.

Onko tuttua? Oletko koskaan ollut hän? Minä olen yhä, vaikka salit ja tangot ovat tuttuja jo 70-luvulta. Satuin sellaiseen seuraan aikoinaan.

Samoin hyvä ystävättäreni, lapseni kummitäti, kisasi bodauksessa..80-luvulta alkaen. Sekään ei ole kovin uusi ala. Itse totesin jo tuolloin, että en pystyisi ikinä siihen dieetin ja treenin määrään. Ihailen ystävätärtäni yhä suuresti. Hän on kauneimpia tuntemiani naisia, hyvin naisellinen ja tikissä.

Oma lajini oli tanssi. Kyykkäilin ja tein penkkiä siinä sivussa, milloin huvitti. Sitten jätin puntit pariksi kymmeneksi vuodeksi vain todetakseni, 49-vuotiaana, että siinäpä oiva laiskan ihmisen tuloksellinen treenimuoto.

Toki, oli siihen useampikin syy. Lähestyvä 50v-päivä oli yksi. Toiseksi asuin tuolloin kesän Kreetalla, Almyridan rantakylässä, ja piti keksiä jotain kivaa juoksemisen lisäksi. Naapurikylään oli matkaa muutama kilometri läpi vuorisen reitin. Tyttäreni kyseli punttitreenistä ja ajattelin, että äiti auttaa. Mentiin Kalivesin salille. Kunnon äijäsali ja me kaksi turistia. Pari ensimmäistä kertaa saimme olla ihan rauhassa. Sellainen on melko tavallista saleilla. Sosiaalisuus tulee peilin kautta katsellessa salaa.

Mutta, ah, että se olikin ihanaa. Kävellä salille, treenata lämpimässä, juoda paljon vettä ja ostaa kulmakaupasta palautusbanaani, jotta jaksoi kävellä kotiin. Pari, kolme kertaa viikossa. Omistaja neuvoi mielellään..tytärtäni.

Innostuimme kumpikin, äiti ja tytär. Mikäs siinä oli treenatessa, kun oli 3 kuukautta auringossa, aikatauluttomana ja Välimeren ruokavalio käden ulottuvilla.

Sitten kotiin, tarkemmin Hauholle, palatessa, ostimme salikortit ja jatkoimme tuosta.

Viime kesänä tuli pitempi salitauko, kun innostuin jalkapallosta ja tytär muutti kotoa. Treenikaveri on kullan arvoinen motivaattori, huomasin. Nyt vaihdoin salia Hämeenlinnaan, Kuntokeitaalle, yllätys, yllätys, tyttäreni perässä. Taas voi sopia salitreffejä muutaman kerran viikossa.

Mutta pointtini oli, että salilla on kivaa. Aloittelija tarvitsee toki ammattitaitoisen opastuksen. Hyviltä saleilta yleensä saa!

Toisaalta en ole sitä mieltä, että salilla käynti on mikään must. On paljon kivoja lajeja, joista saa samat hyödyt. Itse palasin tauon jälkeen tanssin maailmaan. Se on minulle omin ja tutuin.

Ja odotan jo nyt, kuinka pääsen ensi kesänä Almyridaan. Salille, juoksemaan, syömään ja #ItselleHyvää-leiriä pitämään. 

<3 :llä Merja

 Salille menossa.

yvä

Uutta virtaa!

Teitkö lupauksia?

Jotain maagista on puhtaassa sivussa, koskemattomassa hangessa, kalenterista ilman merkintöjä. On toivoa, on jännitystä ja paljon kokemattomia asioita.

Minä pidän aluista. Tänä vuonna lähdin mukaan tammikuun vegaanihaasteeseen. En siksi, että pelastaisin maailman, enkä siksi, että saisin paremman omantunnon vaan puhtaasta kokeilunhalusta. Kuukausi on lyhyt aika enkä ole koskaan vegaaniutta kokeillut.

Olen ihmetellyt vegaanista ruokavaliota. Se on toisaalta lähellä omaa arkiruokailuani, mutta myös vakavassa ristiriidassa sen kanssa. Vegaaniproteiinit tarvitsevat paljon perehtymistä ja kaikkien suolisto ei kestä palkokasveja. Toisaalta en pidä prosessoidusta ruoasta ja sitähän soijavalmisteet ovat. Eikä se varsinkaan ole lähiruokaa, eettisyydestä puhumattakaan.

Tiukalla treenikaudella vetäisen usein palautusjuomaa puntin jälkeen. Pukukopissa jo hölskyttelen jauheen sekaan veden ja kulautan lihasta korjaavaa liimaa kurkusta alas (kuvainnollisesti). Maistuu yleensä pahalle makeutus-ja makuaineelle. Päässä tykyttää toisaalta hyvänolonhypen tuoma ilo prosessin onnistumisesta, mutta olkapäällä soimaa myös huippulaboratoriossa kehitellyn sörsselin etiikka.

Kumarra sinne, pyllistä tänne. Kova haaste asettaa pienen ihmisen mutkalle. Sama se on muussakin tekemisessä. Kirjoittaisinko blogin vai siivoaisinko? Menisinkö junalla vai omalla autolla? Ostaisinko Itämeren kalaa vai kassissa tuotettua kirjolohta? Juureksia vai tuontiavokadon? Silkkiä vai puuvillaa?

Ratkaisin asian jo aikoja sitten, kun nuoruuden puristava mustavalkoisuus alkoi hellittää.. tuossa neljänkympin jälkeen. Mennään pienimmän riesan tietä ja mahdollisimman kestävin askelin. Aina ei voi kritisoida itseään, täytyy antaa järjenkin äänelle tilaa. Ei, ei järjen- vaan rakkaudenäänelle!! Rakkaudella ei usein ole tekemistä järjen kanssa. Itseään pitää rakastaa niin paljon, että tekee enimmäkseen hyviä valintoja.

Kuukausi on myös pitkä aika. Siinä ehtii tapahtua vaikka mitä! Aloitan sen nyt <3. Jännittävää sukellusta sinullekin!

Merja

Viininlehtikääryleitä - nam!