Salitarinani

Salille? Miksi? Miksei?

Sali, tuo raudankolinan ja maskuliinisuuden tyyssija on paljolti muuttunut naisystävälliseksi miljööksi. Se on miinoitettu teknisillä vimpaimilla, joiden käyttö ei ole ihan simppeliä. On rataa ja hyppyboxia, taljaa monella vaihtoehtoisella kahvalla, käsipainoja, kahvakuulaa, narua, säädettäviä penkkejä, juoksu-, kiipeämis- ja soutulaitetta..jatkanko?

Sitten on hän, joka ujona menee paikalle. Katsoo laitteiden merta ja treenaajien olemusta. Osa istuu penkillä taukoilemassa, tuolla rupatellaan ja yhdellä pullistuu silmät punaisesta päästä punnertaessa, yksi rytkyttelee kepin kanssa avaavia liikkeitä. Oven pielessä seisoo hän, joka on päättänyt.

Onko tuttua? Oletko koskaan ollut hän? Minä olen yhä, vaikka salit ja tangot ovat tuttuja jo 70-luvulta. Satuin sellaiseen seuraan aikoinaan.

Samoin hyvä ystävättäreni, lapseni kummitäti, kisasi bodauksessa..80-luvulta alkaen. Sekään ei ole kovin uusi ala. Itse totesin jo tuolloin, että en pystyisi ikinä siihen dieetin ja treenin määrään. Ihailen ystävätärtäni yhä suuresti. Hän on kauneimpia tuntemiani naisia, hyvin naisellinen ja tikissä.

Oma lajini oli tanssi. Kyykkäilin ja tein penkkiä siinä sivussa, milloin huvitti. Sitten jätin puntit pariksi kymmeneksi vuodeksi vain todetakseni, 49-vuotiaana, että siinäpä oiva laiskan ihmisen tuloksellinen treenimuoto.

Toki, oli siihen useampikin syy. Lähestyvä 50v-päivä oli yksi. Toiseksi asuin tuolloin kesän Kreetalla, Almyridan rantakylässä, ja piti keksiä jotain kivaa juoksemisen lisäksi. Naapurikylään oli matkaa muutama kilometri läpi vuorisen reitin. Tyttäreni kyseli punttitreenistä ja ajattelin, että äiti auttaa. Mentiin Kalivesin salille. Kunnon äijäsali ja me kaksi turistia. Pari ensimmäistä kertaa saimme olla ihan rauhassa. Sellainen on melko tavallista saleilla. Sosiaalisuus tulee peilin kautta katsellessa salaa.

Mutta, ah, että se olikin ihanaa. Kävellä salille, treenata lämpimässä, juoda paljon vettä ja ostaa kulmakaupasta palautusbanaani, jotta jaksoi kävellä kotiin. Pari, kolme kertaa viikossa. Omistaja neuvoi mielellään..tytärtäni.

Innostuimme kumpikin, äiti ja tytär. Mikäs siinä oli treenatessa, kun oli 3 kuukautta auringossa, aikatauluttomana ja Välimeren ruokavalio käden ulottuvilla.

Sitten kotiin, tarkemmin Hauholle, palatessa, ostimme salikortit ja jatkoimme tuosta.

Viime kesänä tuli pitempi salitauko, kun innostuin jalkapallosta ja tytär muutti kotoa. Treenikaveri on kullan arvoinen motivaattori, huomasin. Nyt vaihdoin salia Hämeenlinnaan, Kuntokeitaalle, yllätys, yllätys, tyttäreni perässä. Taas voi sopia salitreffejä muutaman kerran viikossa.

Mutta pointtini oli, että salilla on kivaa. Aloittelija tarvitsee toki ammattitaitoisen opastuksen. Hyviltä saleilta yleensä saa!

Toisaalta en ole sitä mieltä, että salilla käynti on mikään must. On paljon kivoja lajeja, joista saa samat hyödyt. Itse palasin tauon jälkeen tanssin maailmaan. Se on minulle omin ja tutuin.

Ja odotan jo nyt, kuinka pääsen ensi kesänä Almyridaan. Salille, juoksemaan, syömään ja #ItselleHyvää-leiriä pitämään. 

<3 :llä Merja

 Salille menossa.

yvä