Ryhmäliikuntaa yläkylässä

Myönnän, että odotin torstain liikutarupeamaa innolla. Heräsin 5.25 ja puolelta oli Koistisen kanssa aamukävelyllä. Rantakadulla ei tullut vastaan yhtään kulkijaa.

Aamuaallokko kohisi ja Välimeri tuoksui. Rakastan sen aromia. Myöhemmin aamiaisella yläkerran terassilla tuoksu oli hieman muuntunut, koska tuuleen sekoittui oliivilehto, viileä asvaltti ja murukahvin. Hyvä on ihmisen olla hetki hiljaa ennen kuin kylä herää askareisiinsa.

Minun aamuuni ei kuulunut harja, moppi ja muurahaiskarkoite. Siihen kuului trikoot, oho ostin eilen uudet, prätkän kyydissä muutamana kilometrin matka jumppasalille ja hyvä fiilis. Tytär tuli seuraavalla kyydillä perässä.

Gavalochorin kylän aukiolla odotellessani minua lähestyi muuan mies. Kylän virallinen huru-ukko, veikkaisin. Hänellä oli kovasti asiaa, vaikka kerroin huonolla kreikallani, etten puhu kreikkaa. Hän vain jatkoi. Jatkoi sittenkin, kun paikalle tuli hänen pomonsa. Mies huuteli ailavjuutaan ja lähetteli lentosuukkoja. Vilkutin takaisin hymyssä suin.

Samassa paikalle ajoi pikkuautollinen naisia ja jumppaohjaaja. Sarah, personal trainer ja ryhmisohjaaja. Hän oli hieman väsynyt, koska oli edellisenä päivänä vetänyt viisi spinningtuntia, muutaman jumpan ja pt-sessiot päälle.

Sarah, upea, pitkä, sitkeänlihaksikas, bassoääninen, ronski nainen, jonka pitkä, vahva tukka jää takapuolen alle vatsalihasliikkeissä ja niitä pitää vähän väli korjailla kumilenkille ja pois.

Tunnin aloitusaika oli 9. Kymmentä yli alkoi jo piuhat olla valmiina ja käsipainot jaettu. Naisia valui paikalle, turistit ottivat kuvia ikkunasta. Jalkavikainen koira tassutteli saliin.

– Olet myöhässä, ohjaaja sanoi koiralle.

Sitten juteltiin koirista ja rescue-naisesta, joka kuljettaa viisitoista koiraa Geneveen ja sieltä britteihin. Ohjaaja kyseli, josko kukaan on kiinnostunut oleskelemaan Genevessä, sillä rescue-nainen maksaa lentoliput ja hotellin, jos vastapalveluksi vie viisi koiraa mukanaan. Yhteen lentolippuun (en tiedä mikä yhtiö) kuuluu viisi koiraa, joten tarve kuljetuksiin on suuri. Totta, joku ihminen tekee sellaistakin työtä.

Keskustelu kumpuili siis tuosta jalkavaivaisesta, ehkä labbistakin suvussa kuljettavasta, kulkukoirasta. Tai oli sillä joku joka syötti, mutta ei kaiketi kotia.

Vihdoin tunti alkoi. Lämmittelyjä, pientä nyrkeilyä, hitaita kyykkyjä.. ja puolentoista minuutin sarjoja. Sarjojen välillä käytiin moikkaamassa tiellä ohikulkevia ja höpötettiin. Ihanaa! Täällä ei suoriteta mitään!! Paitsi taas tuli helvetillinen askelkyykkysarja, ja naruhyppelyä, auts. Kivilattia vaati minut vaihtamaan joustavat lenkkarit jalkaan kesken kaiken. Paljasjalkakengät ei olleet ihan nappivalinta.

Punnerruksia, loputtomasti punnerruksia, variaatioita, liikkuvia lankkuja..

– Come on bitches! Ohjaaja kannusti.

Röhötin ääneen nauramaan. Ja toisen kerran, kun ohjaaja vaihtoi laskut Claptonin Lady biisiin.

Tunti vaihtui venyttelypanotteiseksi siinä kymmenen jälkeen.

Joogavenytyksissä sain kaverin matolleni. Kulkukoira oli muina miehinä asettunut siihen. Vaihteli välillä asentoa, ettei ollut tielläni ja lopuksi nuoli munat. Omansa. Onneksi ei tullut nuolemaan hikinoroista naamaani.

Nainen mattoni vierestä kysyi mistä olimme. Hänellä oli ystävä Tampeella.

Tunnin lopussa Sarah jakoi aprikooseja jättimäisestä säkistä. Oli omasta puusta tullut vähän ylituotantoa. On se aika vuodesta.

Eräs naisista asui meidän kylillä ja tunnin jälkeen meitä pyydettiin vielä kahville. Noin vain.

Ja noin vain vastasin myöntävästi, vaikka tiesin, että tyttärellä oli suunnitelmia auringonotosta.

Hei! Minähän olen päättänyt vastata kaikkeen tuollaiseen myöntävästi ja ei- niihin, mitkä ovat eteenpäinviemättömiä asioita.

Luulenpa, että kahvihetki tuikituntemattomien mimmien kanssa oli oikea kyllä-vastaus. Jos en ole itse avoin, ei kukaan muukaan ole sitä puolestani. Sama koskee vähän asiaan kuin asiaan. Itse pitää ja se on juuri hyvä niin.

Vaikka stressini on vienyt osan englanninkielentaidostani*, olen päättänyt selvitä. Aloitan sen vaikka aamukahveilla. Ja jos en aina ihan kärryillä olekaan, mitä siitä? Kysyn uudelleen.

Tänään pääsimme puhumaan mm. James Bondista, Pieni talo preerialla ja Rocky Horror Picture Showsta. Voit arvata, mikä oli minun leffani.

Ostin neljä seuraavaa treenikertaa ja aion palata. Onko parempaa tapaa elää juuri nyt, kuin lähteä huolettomana jumppaamaan ja personal trainer vetää ammattitaidolla minulle tunnit. Ei tarvitse miettiä, tehdä vain.

Ah, minulla on vielä viisi viikkoa aikaa! Eilen sain Spotifyn off-tilan toimimaan ja kun laitoin sen päälle, soi Pitkä kuuma kesä. Nappiin meni.

Tämän päivän huomioni on pitkälti: hymyile, koko maailma hymyilee kanssasi. Ja hän joka ei, hänellä on paha olla.

<3 :llä Merja

* avaudun tästä joskus syvemmin, koska minulla on asiakkaita, jotka eivät myöskään muista. Samasta syystä. Kyllä, olen käynyt muistitesteissä, magneettikuvissa ja vaikka missä- diagnoosina stressi. Ja kyllä, se on vienyt minulta matemaattisen päättelykyvyn ja osan kieltä. Hyvin, hyvin kiusallista paitsi nyt kun tiedän, mistä se johtuu, lakkasi olemasta kiusallista.