Dance80Fit- Barcelonan Vic ja Katalonian suurin urheiluyliopisto

Niin siinä sitten kävi. Matkustin ihan muissa asioissa Barcelonaan ja päädyin pitämään demotuntia Katalonian suurimpaan urheiluyliopistoon.

Ei siinä mitään. Tekevälle sattuu. En älynnyt edes jännittää. Tunnenhan tuntini!

Ryhmäliikuntatila oli ihan ok, peilit, puolapuut ja musavehkeet. Musavehkeet ovat kaikkialla samanlaiset, jos ovat yhteiskäytössä. Piuhat rätisevät, yhteys pätkii. Onneksi paikalta poistumassa ollut opettaja tiesi, mistä pitää painaa, jotta johto on oikeassa asennossa. Si! Claro!

Yleensä Suomessa käytän vain omaa äänentoistoa ja piuhoja, koulutuksiin raahaan videotykkini, koska niin on varminta.

Barcelonan Vicissä tyydyin paikalliseen tarjontaan, mattoihin ja lopulta johtoihinkin. Varasin hätävaraksi mukaan vanhan kunnon cd-levyn.

Olin iloinen ja kiitollinen tästä Dance80Fit-demotuntimahdollisuudesta.

Tyypilliseen Välimerelliseen tapaan mitään ei tapahdu kymmentä  minuuttia vaille määräaikaa. Eikä viisi. Kaksi minuuttia ennen on salissa jo yksi ihminen lisäkseni. Siinä kohtaa tottumaton olisi jo mielessään alkanut panikoida. Minulle tuo on tuttua, olenhan naimisissa hämäläisen kanssa ja asunut pitkiä pätkiä Kreikassakin.

Onneksi loput valuivat tiiviiseen tahtiin ja pääsimme aloittamaan muutaman minuutin yli viisi. Muutama masa, tai sanoisinko Mathilda ja Masha, liittyivät mukaan vielä alkulämmittelyn loppupuolella. Monesta maasta oli osallistujia, Saksa ja Belgia suurimpina, koska on kyseessä yliopisto ja Erasmus-vaihtoaan viettäviä on paljon.

Maassa maan tavalla. Minä vedin tanssillisen ryhmäliikuntatuntini rutiinilla, mutta muutamia juttuja jouduin vaihtamaan lennosta. Kuten keventämään lankkuja ja ottamaan lisää hyppyjä mukaan, koska ryhmässä oli vain nuoria, hieman yli 20 vuotiaita. He jaksavat hyppiä ja heiluttaa festarikäsiä.

Hauska huomio oli tanssin kieli. Minä olen opiskellut sen lähinnä englanniksi ja pitkän paussin jälkeen oli aivan kuin olisin palannut kotiin. Left-right-left, 5, 6, 7 and 8. Jump and turn.. tuli mieleeni aivan..no niin 80-luku, opiskeluaikani Manchesterissa ja Jenkkilässä Opiskelin tanssia hetken aikaa Espanjassakin ja tällä reissulla, kuten aina, käyn maistelemassa muiden ryhmäliikunta- ja tanssitunteja. Täällä vain puhutaan katalaania eikä espanjaa, jota osaisin tanssikielenä vähän. 'Spiral' -osio pilateksessa osasin tulkita katalaaniksikin.

Näin tunnin jälkeen iloisia ja hikisiä kasvoja. Kättelyä. Rupattelua. Suihkun etsimistä ennen seuraavaa opetustuntia, oppilailla jatkuivat opinnot vielä ilta kahdeksaan.

- It was just a fun way to get sweaty!
- Didn’t feel like pushing hard, but look what my Suunto says (kuulosti sjuuntou)

Hauska yksityiskohta oli, että Suunto oli markkinajohtaja sporttikauppojen hyllyiltä tulkiten.

- Muy …jotain.., mutta hymyssä suin.

En ehtinyt haastatella seuraavana päivänä tunnilla olleita. Olin jo matkalla kotiin.

Yhteyshenkilöni kuitenkin välitti viestin : Kaikilla, jotka oon nähnyt, on ollut kroppa kipeänä.

Kuvasaalis piti haalia Instagramistani..

Maali!

Koska tämä kuva olisi voitu ottaa mistä tahansa jumppasalilta.
Se on kuitenkin tuon suojissa http://www.uvic.es/en

Kesä jatkuu..

.. ja moni asia on pukeutumisesta kiinni. Pukeudun heinäkuussa kahdesti shortsiasuun ja useasti paksuun huppariin ja lämpimiin housuihin. En treenannut kertaakaan.

Siis heinäkuussa. En kertaakaan. Mitä tapahtui minulle, mitä tapahtui kunnolle?

-         - Ei juuri mitään.

Olin pakon sanelemalla lepolomalla olkapääni kanssa. Ja kyllä oli vaikeaa. Lepo ei siis tehnyt kropalle pahaa, mutta pään kanssa oli niin ja näin. Rotator cuff ja supraspinatus ottivat pääroolin elämässäni. Nyt lykkäsin heidät kulisseihin.

Muutama vuosi sitten heräsin siihen, että en muuten halua olla kahdenkymmenen vuoden päästä sängyssä ja katsoa ostostv:tä. Heräsin myös siihen, että se saattaa olla useammankin ihmisen tavoite. Niinpä aloin toimia.

Ideoin elämäntapamuutosleirin #YhdenYönJuttu ja viikonmittaisen #ItselleHyvä- leirin Kreetalla. # YhdenYönJuttu (kiitos demoleirillä olleelle Raijalle nimestä) on toteutunut useita kertoja, Kreeta odottaa vielä ensi kesään. Pakkolomallani tajusin juuri leirin syvimmän idean. Ei saa jäädä tuleen makaamaan!

Koska kesä jatkuu, ajattelin virkistää muistia, ennen kaikkea omaani.

Nyt alkavat lehdet ja netti syytää ahkerasti mantrojaan: Kesäkilot pois- pikastartti! tai Osta x-tuote, laihdut varmasti! tai Treenaa 6x viikossa- hanki unelmiesi vartalo!!

Hohhoijaa! Minua vähän ärsyttää toitotus timmistä kehosta. Eikö normaali riitä? Naisenvartalo, varsinkin, kun usein on kurvikas ja pehmeä. Naisvartalon ollessa myös synnynäisesti sporttinen, jalat pitkät tai hiukset vahvat. Optimia ei ole ja kuten kiropraktikkoni lakonisesti totesi: ‘Olemme matkalla hautaan ja kaikki muu matkalla on kompromissia.’

On musertavaa ajatella, että nollakunnosta pitäisi lähteä hippulat vinkuen treenaamaan, mielellään kahdesti päivässä. Tallaisia neuvoja olen jopa itse kokeillut oppimielessä eräällä superkurssilla rahkan syömiseen. Sellaista päivärytmiä eivät noudata liikunta-alla työskentelevätkään, miksi siis tavallinen liikkuja?

Hän, joka syystä tai toisesta on ajautunut huonoon fyysiseen kuntoon. Ja usko mua, harva on tehnyt sitä silkkaa laiskuuttaan!! En ole tavannut vielä ensimmäistäkään sellaista, joka on apuani tarvinnut.

Liikkujan syyllistäminen on todella väärä asenne. ‘Kulje mun kengissä hetki, niin tiedät..’ Jokaisella meillä on arkemme eikä siihen ole UKK-instituutin yleispätevää liikunta-tai ruokakaaviota.

Jos pitää kävelystä, kannattaa ensisijaisesti kävellä. Jos intohimo on - tanssi, tanssi, marjastus -marjasta.. Sitten he, jotka haluavat tehdä vatsalaudalla vatsalihaksia, löytävät itsensä salilta ja ryhmäliikkujat ryhmäliikuntatunneilta, ja he jotka eivät ole vielä päättäneet joko mitä luultavammin kokeilevat jotain uutta tai miettivät vielä kotonaan. Eikä se tarkoita, että sohvan pohjalla. Vaan omassa rauhassaan.

Elokuu on vielä kesäkuu. Nautitaan siitä. Ei aleta syksyillä liian aikaisin. Sitä  kyllä riittää.

Minä aloitin työt ja olen iloinen siitä päätöksestä, että valitsin ismin: Liike on lääke, ei panacod. Akuuteimman ajan toki joutuu turvautumaan oman kipukynnyksensä rajoissa jopa lääkkeisiin, mutta lopulta lihaksille, jänteille ja päälle on vain yksi yleisesti toimiva lääke: Liike. Supraspinatus ja rotator cuff kiittävät ja kumartavat- minua ;)

<3:llä Merja

Sitä makaa..

..niin kuin petaa

Dance80’sFit

Moni asia on osiensa summa, mutta usein yksi osa määrittää kaiken.

Olen liikunta-alan, tanssin ja vaikkapa kirjoittamisen puurtaja. Sen lisäksi, että olen luomutilan emäntä ja sijaisäiti. Entinen tatuoijakin ja sihteeri, lentokonesiivooja ja maatalouslomittaja.. Sitähän yhden ihmisen kaarella tapahtuu niin paljon, ettei pysty yhdellä sanalla määrittämään, vai?

Äärimmäisen vaikeaa minulle on otsikoiden keksiminen, koska yksi tai kaksi sanaa tuo tietynlaisen stereotyyppisen mielikuvan.

Kehitin Dance80’sFit-tuotemerkin mielestäni nerokkaaseen lisenssiin! (Nimen keksiminen vaikeinta) Pontimenani oli rakkaus lajiin ja oman tieto-taidon jakaminen mahdollisimman laajalle joukolle. Koska hyvä pitää pistää kiertämään.

Näin kesällä aurinko (no joskus sekin) paistaa eikä syksyn mustat tihkuiset illat, jotka pahimmillaan alkavat kello 16, muistu niin mieleen. Hyvä niin! Muutenhan olisi maailma melko musta.

Juuri tuo musta aikoinaan sai minut tuotekehittelemään. Ryhmäliikuntaohjaajan, oli hän sitten tanssija tai bodypumppaaja tai zumbaaja, on työkseen liikuttava myös liikuntapaikkojen välillä. Minä olisin aikoinani tarvinnut juuri tämän kaltaista työkalua yhdeksi vaihtoehdoksi, jotta olisin voinut vetää useamman tunnin peräkkäin eri ryhmille. Minun tarjontani kun oli kovin ’taide’tanssipainotteista; jazz, show-ja musikaalitanssia.

Oikeastaan vasta kouluttautuessani hyvinkin aikuisena, Eerikkilän urheiluopistolla, tajusin, kuinka karsinoitua tanssi oli. Onneksi nykyään nuorempi sukupolvi jo tietää, että maailma on avarampi laatuaan eivätkä karsinat niin sido. Pystyy hyppäämään helposti genrestä toiseen ja sivulta takaisin kotiin. Ballerina voi hyvin olla myös pitkänmatkan pyöräilijä tai street-tanssija voi kahmaista käteensä pystytangon tai käydä puntilla, modernin tanssin ilmaisija joogaa..

Ja sitten ovat he, jotka eivät nuorena asuneet tanssisaleilla, mutta rakastavat tanssia. Heitä, jotka siellä tanssisaleilla asuivat, mutta elämä vei pitkäksi aikaa pois niiden taikapiiristä. On myös heitä, jotka haluaisivat liikkua, mutta kynnys on liian korkea. On tasokokeita ja mestarikursseja, Dance80’sFit’ssä ei ole.

Eli on me, ihan tavalliset ihmiset, ihan tavallisilla taustoilla, ihan tavallisilla (liikunnallisilla) tarpeilla ja aikatauluillan. Meille kehitin Dance80’sFit- treenit, iloksi ja hyväksi mieleksi, hieksi ja arjen valoksi.

Me tarvitsemme harrastuksen, jossa ei ole liikaa sääntöjä, joihin voi osallistua elämää nähnyt kehomme tai vasta aikuisuuden oven avannut. Suorituspaineita tulee aivan tarpeeksi arjessa, vapaa-ajalla niitä ei tarvita. Harrastuksen pitää tuoda hyvää mieltä eikä viedä koko vapaa-aikaa. Tunti riittää.

Haluaisin aivan valtavasti nostaa ’Rakasta itseäsi’-lippua ja vetää ’Tehdään yhdessä’-viirin salkoon ja heilutella niitä yhdessä hyvä musan tahdissa!

Konsepti on aivan valmis, minulla on ollut vuoden 2016 alusta huippuryhmä hiomassa sitä. Sellaiset pikkujutut kuin kotisivut ja Youtube-promovideot ovat vaiheessa, koska ajattelin aloittaa sisältö edellä. Mutta video on tulossa. Odottelen vain hyviä, aurinkoisia kelejä niiden filmausten jatkamiseen.

Hämeenlinnan ja Parolan tunnit jatkuvat syksyllä. Odotan niitä ilolla ja uusia ohjaajia liikunnan monialaiselle kentälle leivotaan seuraavaksi 30.7.2016 Lautsian Lomakeskuksessa. Ota yhteyttä, ohjaaja!!!

Elämä maistuu rytmimusiikilta ja liikkeeltä!

<3 :llä,

Merja

0405246742 / merja@ptmerjauotila.fi

ps. Olen hieman hurmahenkinen, kun sydämeni on täysillä mukana :)

Kesällä

Ja talvella 

http://www.kaupunkiuutiset.com/uutiset/274641-tanssitunti-tyytyvaisena-ulos

Pidätkö itsestäsi?

Olemme mieli ja keho. Keho ja mieli. Niitä ei voi erottaa, vaikka kuinka yrittäisimmekin.

Olen ihmetellyt, miksi elämäntapamuutosremontit painottuvat omituisiin aikoihin vuodesta, syksyyn ja tammikuuhun.

Kesäkuntoon! Ja sitten naureskellaan, kun ei onnistu. Pilkataan itseä ja vertaillaan valaaseen. Naurun takana on usein hyvin, hyvin paha mieli.

Kesäkuntoon toki pääsee, mutta pitää miettiä miten ja koska, mitä se juuri sinulle tarkoittaa.

Minulle se tarkoittaa vapaata talvirutiineista. On kesärutiinien vuoro. Eikä se tarkoita kilojen karistamista. Siitä olen luopunut jo 12 vuotta sitten. On totta, että voisin olla rasvattomampi, timmimpi ja paremmassa fyysisessä kunnossa. Esimerkiksi maratonkunnossa. Se vain ei ole tavoitteeni. Tavoitteeni on olla sinut itseni kanssa. Tyytyväinen tähän päivään, koska, klisee; huomisesta ei voi tietää.

En ole myöskään vielä käsittänyt, miksi ei ruokaremonttia aloiteta kesällä. Silloin, kun vihannes- ja sesonkivalikoima on parhaimmillaan. Bonuksena ämpärin kanssa metsään. Paras hetki vuodesta. Se lataa sitten seuraavaa kesää varten, koska tähän kesään ei enää ehdi, mikäli vaikkapa painoa on pudotettavana paljon tai kunto on huono.

Mutta hei! Baby steps!! Paino putoaa kyllä, jos vain syöt. Tiedän, nurinkurista, mutta totta. Oikeastaan ainoa toimiva tapa.

Koutsaan ihmisiä syömään, mutten luopumaan mistään. Olen nähnyt monta menestystarinaa, vaikka tie ei ole välttämättä ollut suora ja nousujohteinen. Suurimmat esteet ovat henkisellä puolella.

1. Et rakasta itseäsi tarpeeksi.

2. Olet ’kiireinen’.

3. Et rakasta itseäsi tarpeeksi.

4. Jaksat kyllä touhuta ja käydä töissä, huomioit perheesi ja ystäväsi.

5 Et rakasta itseäsi tarpeeksi.

6. Olet ’sokerikoukussa’.

7. Et rak..

Minä en rakastanut itseäni. Olin itseni pahin piiskuri ja dissaaja.  Oli helppo olla syömättä ja mennä vain eteenpäin.

Syömättömyydellä on kaksi eri muotoa: lihava ja laiha. Minä olin laiha. Yhtä hyvin olisin voinut olla lihava, kuten koko isän puoleinen sukuni, sairaalloisen lihava. Mutta minä olin tanssija. Se oli fokukseni. Eli näännytin siis itseäni. Noin 25 vuotta, tarkalleen ottaen.

Sitten täytin 40 ja päätin, etten laihduta enää ikinä. Nyt minua kutsutaan mm. Älä laihduta ikinä- Merjaksi.

En lopettanut tanssimista, aloin syödä. Ruokaa.

Hemmetti, että se oli vaikeaa ja on joskus vieläkin, mikäli menee pitkiä aikoja rutiineitta. Ihminen on luontaisesti laiska. Niin minäkin. On niin paljon mukavampaa vain heittää jotain suuhunsa ja jatkaa kivaa tekemistä. Sitten tulee..

.. se mitä kutsutaan sokerikoukuksi. Minä en syö juuri koskaan karkkia, suklaata enkä sipsejä, koska en pidä niistä. Annas olla, jos olen unohtanut syödä. Tulee hypo-kohtaus, mikä ei mene millään syömisellä ohi. Silloin, juuri silloin löydän itseni Snickers-hyllyltä.

Minulta meni kymmenen vuotta opetella syömään. Voitko kuvitella, 10 vuotta!

Niin että tiedän mistä puhun.

Kaikki tuo oli päästä kiinni. Enkä pitänyt itseäni tarpeeksi arvokkaana. Luulin arvoni tulevan vähistä kiloista. Olin väärässä. Siinä samassa hötäkässä tulin opettaneeksi lapsilleni väärää asennetta omaa peilikuvaa kohti. Lapseni ovat maailmani kauneimmat olennot. Mutta minä urpo annoin heille vääristyneen naisen mallin, vaikka luulin tekeväni sen salaa.

Kaikki tekevät virheitä. Minä ajattelin laittaa virheeni ja oikaisuni kiertämään.

Tiedän kaiken laihdutuskuureista. Kaikkein tärkeimmän opin ihan kantapään kautta: Ne eivät toimi.

Siksi en lupaa mitään pudotettuja kiloja. En valmenna fitness-lavoille. Lupaan antaa avaimet ruoka-ja liikuntaremonttiin. Eikä se ole lainkaan vähän eikä se ole hankalaa. Mutta uskaltaa pitää. Pitää pistää aika monta vanhaa uskomusta uusiksi. Rohkea rokan syö, jojoilija salaatinlehtiä.

Ensin pitää olla tahto ja tarve, sitten tulee idea paremmasta. Lopultakin kaikki on itsestä kiinni. Kukaan ei remppaa puolestasi. En edes minä, ojennan vain työkalut.

<3:llä Merja

Ps. Näinä päivinä maailmankuva on vain niin vääristynyt. Onnea pitkäjalkaisille ja kevytrakenteisen luuston geeniperijöille. Olette kauniita <3

Minun on mentävä näillä omilla- ei niin jackpot- geeneilläni. Mutta lyhyet ja lihaksikkaat jalat eivät tee minusta huonoa. Päinvastoin, pidän nykyään jaloistani. Istuvat farkut on vaikea löytää, mutta kenellä ei olisi?

Ps2. Mitäs sitä olenkaan tänään syönyt?

Aamiaisella paistettuja tomaatteja, kananmunaa, leipää, mansikoita ja aprikooseja sekä kahvia, lounas meni pieleen. Hyvä aikomus vaihtui jugurttiin, hunajaan ja kahviin. Päivälinen sitten olikin jo ihan toista maata! Törkeän hyvää vihannespataa, pavuilla ja juustoraasteella, salaattia ja fetaa. Jossain välissä söin kourallisen manteleita ja appelsiinin, pari aprikoosia lisää, koska ovat taivallisia, ja maistoin halvaa. (vrt. kun unohtaa syödä)

Ps3. Aamulla vedin tunnin biitsitreenin kahvakuulilla, koiran kanssa olen kävellyt Loopin mukaan 12.000 askelta, lisää tulee varmasti vielä 5.000.

Ps4. Treenaan vain koska se on kivaa, en koskaan väkisin ja pakolla enkä varsinkaan laihtuakseni. Liikun ilon kautta.

Kalivesin eläinlääkäri

Matkustan ensimmäistä kertaa koiran kanssa. Kaikki lentoyhtiöt eivät anna kuljettaa lemmikkejä matkustamossa, joten valintani oli Finnair.

Ennen lentoa huolehdin eläinlääkärissä rokotukset ja ylimääräiset loishäädöt. Välimeren maissa on inhottava loinen, mikä leviää hietahyttysten välityksellä. Niitä on paljon Espanjassa, kuulemma. Minä olen sääntöfriikki ja sellainen ottaa huomioon kaikki lääkitsemisaikataulut. Sellainen on tanssijan mielenmaisema, sääntöjä on noudatettava jopa naurettavuuteen saakka.

Säännöt sanovat, että echinococcus on häädettävä lääkärin toimesta ennen kotimatkaa. Passissa on oltava asialliset merkinnät. Siispä koirani, Koistinen- Jaana Koistinen, Oulusta (sukua vahvasti agentti nollanollaseiskalle ), tuo hurja toy villakoira, 3 kiloa silkkaa villan verhoamaa lihasta starttasi naapurikylän eläinlääkäriin aamulla yhdeksältä.

Reipas puudeli käveli pienessä aamutuulessa ylä-ja alamäet. Pysähdyimme levähdystasanteelle juomaan vettä, ja varjoon. Kävelyreitti oli puolessa välissä. Vilkaisin Polar Loopiini. Askelia ihmiselle 3000, mitä se tekeekään pienelle koiralle?! Uuden teknisen Bodytalk-paidan selkämys kastui hiestä. Samaa reittiä kävelen gymille. Ei tarvitse paljon alkulämppää salilla.

Kalivesin kylässä kaksi hienoa rouvaa istuivat aamufreppeilla putiikkinsa edessä. Hiukset olivat moitteettomassa ojennuksessa ja meikit tiptop. Oi kuinka he ilahtuivat Koistisen nähdessään. Aki sitä ja aki tätä (aki tarkoittaa pientä) sain puheesta selvää. Naiset vaihtoivat kieltä riemuissaan. Toinen sanoi, että Koistinen on kaunein hänen näkemänsä koira.

Kalives ja kierrätys

Eläinlääkärissä meidät taasen toivotti tervetulleeksi hyväntahtoinen nauru. Niinpä, Koistinen on hupaisa ilmestys, kauniisti askeltaen, reippaasti ja tassut tuskin maata koskettaen. Sporttikoira. Siskoni sanoo, että Koistinen on pelkkä vitsi. Ja sanoo sen kaikella rakkaudella. No joo,  barbi-tupsut jaloissaan ja bling-bling-panta kaulassaan, toki joskus myös vaaleanpunainen Converse-panta, saattaa se vähän näyttää naurettavalta.

Mutta kunto on kohdallaan tällä minun ikiomalla pt:lläni. Kotona viiden kilometrin lenkki on sellainen ihan normaali juttu. Tunti yleensä kävellään ja sitten parin kilsan löyhemmät päälle.

Kreetalla oli aluksi vähän huono päästä samoihin lukuihin, kun sattui juoksu neidille. Ihan tavallista, kun tyttö lähtee reissuun.

Nuorten herrakoirien huomio on ollut vähintäänkin hämmentävää. Välillä yksi kaikkein innokkain ylkä on yrittänyt jopa meidän perheenjäsenten jalkaan silkan skandinaavineidon ihanan parfyymin huumaamana. On toki käskystä lopettanut heti. Eikä juoksu jatku onneksi iän kaiken ja sen jälkeen olemme kaikki saaneet olla kylillä rauhassa. Eikä ole lomaromanssin tuliaisinakaan kreetalais-suomalaista-kantaa. Näin oletan.

Takaisin eläinlääkärin vastaanotolle. Siellä odotti huolestunut nainen suuren koiran kanssa. Se yski. Lääkäri oli hieman myöhässä, koska edellinen potilas oli ollut vaativampi tapaus. Odotimme tuulettimen edessä.

Maailman ystävällisin eläinlääkäri(opiskelija?) otti meidät vastaan ja teki passiin asialliset merkinnät, otti lääkkeen esille. Hän oli hyvin tarkka asiapapereiden kanssa. Todella!! Olin aivan vaikuttunut. Tuli leimaa ja teippiä suojaksi.

Minulla ei ollut hajuakaan eläinlääkärimaksuista enkä ajanvarausta tehdessä tullut kysyneeksikään. Tällaista maalaistahan aina jännittää riittääkö rahat. Olin varannut satasen ja sitten vähän päälle. Maailman nolointa olisi jäädä selittelemään, että .. No eikä olisi.

Siinä odotellessani kävin eläinkaupassa, mikä on eläinlääkärin vieressä, samaa liikettä ja täynnä kivoja juttuja. Toki siellä on ruokaakin. Hypistelin pantoja.

Eläinlääkäri saapui. Hentoinen pieni, nuori nainen. Leperteli hetken ja laittoi pillerin Koistisen suuhun. Kahdesti. Ovela dogi kun jemmasi pillerin poskeensa. Hommaan meni noin minuutti. Sitten yskäinen koira pääsi vuorostaan hoitoon.

– Kolme euroa, sanoi herttainen eläinlääkäri(opiskelija?).

Haluan ajatella häntä opiskelijana, koska kaikille pitää keksiä jokin selitys ja tarina. Ja nuorimies oli kovin herttainen, asiallinen ja tarkka.

”Mitä hittoa, mikään ei voi maksaa kolmea euroa. Ei mikään. Ehkä Gyros Pita, muttei mikään muu.”

Ja niin minä ojennan hänelle kaksikymppisen. Minua hävettää olla puudelia taluttava nainen ja maksaa palvelusta kolme euroa. Työllähän kuuluisi elää ja kyllä meiltä turisteilta voisi vähän puristaa.

Minua hävetti niin, että kävelin eläinkauppaan ja hypistelin lisää. Ostin pannan, taluttimen ja kaksi mageeta kuppia. Keep calm and have a drink sekä Keep calm and have a bite. Punaiset. Sopivat kotona lattian väriin.

Syvällä sisälläni vielä vaivaa ajatus, että kreetalainen eläinlääkäri on opiskellut vuositolkulla, mitä ilmeisimmin kutsumusammattiinsa ja investoinut siistiin leikkaussaliin ja hoitaa purkeista päätellen seudun tuotantoeläimetkin. Minä sain mahtavaa palvelua, Koistinen sai lääkkeen ja tuo eläinpraktiikka kolme euroa. Jossain on jotain mätää. Minua vähän itkettää.

Olen syvästi kiitollinen. Seuraavalla kerralla ostan vähän enemmän pantoja ja kuppeja..

 <3:llä Merja

Koistinen kotisohvalla, Reissukoira kiittää.

Herätys

Aamunsarastus herättelee minut jo varhain. Jostain kumman syystä menen Kreetalla aikaisemmin nukkumaan kuin talvella kotona. Ehkä siihen on syynä aurinko, hiki ja hyvät eväät.

Usein koiran kanssa aamulla hereillä ovat meidän lisäksemme korkeintaan mehiläiset, jos menee vähän pidemmäksi lähtö, niin perhosetkin.

Viimeisimmät kaksi viikkoa ovat olleet superlämpimiä. Eilen mittari kipusi lähelle neljääkymmentä, onneksi tuuli. Pari viikkoa on mennyt koko ajan yli 32 astetta ja siksi aamut ovat energisin aikani. Päivisin luen Täällä Pohjantähden alla-trilogiaa ja ilmanviilentäjä puhaltaa seinässä.

Muistatko, kuinka sporttaavia painonpudottajia neuvottiin telkkarissa aamuaerobisille? Ennen aamiaista. Sen laskennallinen ns. rasvanpolttoetuus on noin 5%. En ole koskaan suosinut sitä enkä suosittele tulevaisuudessakaan. Minusta se on epäinhimillinen trendi. Turha hypetys liikkumaan ohjaamisessa ja varmasti tappaa liikunnanilon. On mukavampiakin tapoja saada itsensä radalle.

Kuten hyvä mieli. Kunnon hidas aamiainen. Ja oma laji.

Olen jostain syystä vältellyt vesiurheilulajeja. Eilen kokeilin suppaamista. Se oli sitten siinä. Rakastuin ensi hyppäyksellä. Soudanlahti oli tuulinen, sotalaiva USS Henry S. Truman köllötteli lahden toisella laidalla ylväänä. Kontrasti oli hieno. Minä yksin laudalla ja lentotukialuksella 5000 sotilasta. Sama meri, eri ammatti.

http://greece.greekreporter.com/2016/06/21/uss-harry-s-truman-docked-at-crete-after-isis-battles/

Mukanani oli toinenkin suppaaja. Kysyin, osaako hän soutaa? Ei. Se tekee homman astetta haastavammaksi. Onneksi ystävällinen lautavuokraaja oli itse windsurffaamassa (sori, termistö ei ole hallussa) lähistöllä ja antoi tytölle yksityisohjausta ja lopulta myös purjeen kera.

Suppaus on todella mukava uusi tuttavuus. Hommaan heti kotona oman laudan ja suppailen Vanajavedessä, Hauhonselällä ja Kukkiajärvessä. Epäilen vahvasti, ettei Ahvenistolla saa, koska siellä on kaikki hauska kiellettyä. Häiritseehän sellainen ilonpito järven äärellä päiväänsä viettäviä.Tai ei ehkä heitä, vaan niitä, jotka haluavat kieltää kaiken kivan maiseman tähden.

Katselin juuri Loopin askelmääriä. Minulla ei ole autoa ja prätkäkin startataan harvemmin. Lähinnä tiistain ja torstaisin, sillä pitäähän jumpparilla oma taksikyyti olla. Ei nyt sentää överiksi vedetä. Gavalochoriin on monen kilometrin mutkainen ylämäki. Ei käy alkulämpästä.

Loop antaa lukemiksi joka päivä 12.000- 25.000 askelta. Eikä niiden kävely tunnu juurikaan kovalta suoritukselta. Kun kävelee kauppaan, rannalle, nettiin, iltakahville ja leipomoon pienissä erissä, askelmäärää kertyy itsekseen. Tai jos viettää kaupunkipäivää Haniassa! Sielä vasta askelia kertyy itsekseen. Ymmärrän hyvin Sophie Kinsellan idean Himoshoppaajan kuntokuurista. Siinä voi muutama KitKat mennä palkkarina.

Mutta siis..aamut ovat ihania. Nautitaan niistä! Omaan tahtiin. Ihan vain omaan tahtiin.

<3:llä Merja

 Ps. Olen kyllä ihan avuton valokuvaaja..mutta nam. Aamiainen on päivän paras ruoka, mun mielestä.

Tavallinen päivä, tavalliset mietteet

Olen aivan hurahtanut Gavalochorin ryhmäliikuntatunteihin.

                                          Aamiainen klo 7

Joka tiistai ja torstai kello 9-11 on mun omaa spesiaaliaikaa, laatu sellaista. Ensimmäinen tunti on ihan tykkitappoa!

Lämmittelyn jälkeen vedetään minuutin ja puolentoista settejä h-y-v-i-n eristäviä ja hapottavia liikkeitä. Varokaa vain, minulla on muutama tuliaisina Dance-80’s-Fit-tunneille! 

Hengähdysminuutteina ne höpisevät jotka jaksavat. Minä en. Painan käsillä polvia ja läähätän. Selkään porottanut auringonläikkä ei ainakaan helpottanut oloani.

Tunnilla olin niin keskittynyt aivan uudenlaiseen liikkeeseen, etten kuullut, kun Sarah korjasi asentoani sanallisesti kolmasti. Saatiin hyvät naurut. Herraisä mikä liike! Paino takajalalla, jalka 90 asteen koukussa, kroppa ylösvedettynä ja etujalka liikkuu ylös, ei siis ylös itseen päin vaan ihan vain ylös siltä paikalta. Ja keho balanssissa eikä kumpikaan jalka nouse puolikkaasta asennosta koko minuuttiin. Nytkytetään minuutti kumpaakin etujalkaa ylös.. Varmasti tuttu taistelulajien harrastajille? Minun tanssijankehoni ei meinaa millään ottaa käskyä vastaan. Pääsin kuitenkin juoneen mukaan nyt toisella yrittämällä. Treenisarjat vaihtuivat tiistaina.

Mietinkin tässä näiden tuntien merkitystä itselleni. Toki ammatillisesti opin uutta ja se on hyvä bonus, mutta on niin ihanaa asettua Mrs. Nobody’na riviin ja tehdä mitä käsketään. Yleensä kun on itse siellä keksijä-tsempparin roolissa, on osien vaihto aivan superupeaa.

Sieltä omalta matoltaan voi tarkkailla ohjaajan maneereita, tyyliä, biisivalintoja ja karismaa.

Ehkäpä se on tärkein. Karisma. Hyvä ohjaaja on aina jollain tapaa erityinen. Olen ollut hyvin koostetuilla tunneilla, sellaisilla, joita on mietitty hartaasti ja huolella. Olen ollut yksinpuhujien, egoistien, huutajien, höpöttäjien ja helposti samaistuttavien, hurmaavien ja koukuttavien ohjaajien huomassa. Kaikilla tunneilla oppii. Erityisesti oppii huonoilla tunneilla.

Ohjaaja on aina töissä. Joka paikasta tulee ideoita ja vinkkejä. Voi kunpa muistaisi aina kirjata kaiken ylös!

Hyvin ihastuttava on toinenkin tunti. Teemanan on pilates. Aika kaukana tuo siitä taitaa olla, mutta hyvää venyttelyä ja kehonhuoltoa ja piinallisia kehonpainoliikkeitä. Olen niihinkin aivan myyty. Huomaan kuinka jumissa kroppani onkaan. Kehonhuoltoon pitäisi paneutua ennen kaikkea, kun nukkuu vieraassa sängyssä tai joutuu istumaan prätkän kyydissä. Minä unohdin huoltopalloni kotiin ja kas, kreikkalaiseen moodiin päästyäni en sellaista ole saanut ostettua.

Minulle käy aina näin. Tulen tänne suurin suunnitelmin ja odotuksin. Pakkaan salihanskoja, kolonnan lenkkareita ja ekana viikkona ostelen kivoja treenikuteita (nehän ovat ihan välttämättämiä! Not.). Sen olen oppinut, että heti pitää tehdä tietyt asiat. Appelsiininpuristinta en ole saanut neljään viikkoon hankittua eikä sitä enää viitsikään, mutta olen astunut ovista, joita en tiennyt olevankaan. Ja niistä, joiden olemassaolon tiesin. Avrio, avrio.. (huomenna, huomenna) ei ole oikein suomalaiselle suorittajalle sopiva tyyli.

Tänään vihdoin kävin neuvottelemassa ensi kesän hyvinvointiviikosta, #Itsellehyvää , joka siis on #YhdenYönJuttu- hyvinvointileirin kreetalainen lomasisko.

                                                Neuvotteluvaatteissa ja huulipunassa

Täällä vain ei neuvotella kuten Suomessa. Täällä pähkäillään, ei olla odottamassa asiakasta ajallaan eikä varsinkaan kuunnella. Mutta hotellin tarjouksen kuitenkin saan sähköpostiin muutaman päivän sisällä. Pidän pienen tarjouspalaverin vielä toisen hotellin kanssa. Sen hotellinjohtaja jotenkin mystisesti katosi talvella sähköpostien ulottumattomiin. Sai ehkä kenkää, kuten edeltäjänsäkin.

Eli Almyridassa kaikki hyvin. Tulee aamu ja tulee ilta, siinä välissä täytyy elää. Noh, nuoret näköjään elävät öisinkin.

Tällaisen iäkkäämmän rouvan täytyy nukkua, jotta jaksaa tehdä mukavia asioita. Kuten rappustreenejä, biitsikahvakuulaa, vesijumppaa ja juosta mäkitreenejä. Muunlaisiahan ei voi tehdä, koska Almyridan ranta on mäkien ja vuorten saartama.

Mä olen kohta niin levännyt, että jaksan taas kotona tarttua toimeen. Lasken päiviä, sillä rakastan työtäni. Liikuttaa ihmisiä!

<3:llä Merja

Ps. olis paljon videoklipsejä, jospa vain osaisin liittää..

                                                           Tyttären kanssa 1. Gavalochorin tunnilla

Konstantinos Tselios, joogini

Aikaisemmin kerroin, kuinka törmäsin joogaohjaaja. Kun universumi puhui minulle. Tarina sai jatkoa.

Ennen uutta tapaamista jouduin ylittämään monen monta mukavuusaluettani. Ensin toki ongin Kostan numeron jumppamaikalta- kahdesti, sillä ensimmäinen kerta ei tallentunut puhelimeeni.

Lähetin Kostalle viestin, minkä sisältö oli suurin piirtein: Haluaisin tulla joogaamaan ja taustatiedoikseni, että olen astangajoogannut vuosia, mutta jättänyt sen, koska mitä enemmän sitä tein, sitä enemmän tuli sääntöjä ja vaatimuksia.

Lähetin viestin kolmasti, ennen kuin numeroyhdistelmä puhelimestani toimi. Siis land code, nehän eivät koskaan ole ihan selkeitä Kreikassa.

Kosta soitti takaisin sunnuntaina kello kaksi. En ollut tavoitettavissa, joten hän laittoi ääniviestin ja pyysi soittamaan, mikäli haluaisin tulla kello viiden settiin.

Soitin ja sain neuvon, että Julia on tulossa myös Almyridasta.

- Come, come my darling! I text you her number.

Näin tapahtui. Soitin, mutten saanut kiinni. Olin luvannut tyttäreni kanssa mennä biitsitreeneihin kello kuudeksi ja seiskaksi kotiinlähtöaterialle Thalami-ravintolaan. Harmittelin aikatauluja ja olin jättää menemättä. Lupauksia ei saa pettää.

– No äiti todellakin menet! tytär vaati.

Sain lopulta Julian kiinni puoli viisi. Olin rantakadulla matkalla kotiin.

Julia oli selkeästi nukkumassa. Esitin asiani ja kysyin pääsisinkö kyydissä. Hän lupasi napata kyytiin apteekin edestä siinä viisi, kymmenen vaille.

Minulle tuli kiire. Puoliravia hölköttelin talolle, kääräisin joogamaton (kävin ostamassa sen Haniasta keskiviikkona) rullalle ja pyyhkeen päälle, koppasin rahaa kukkaroon ja hätäilin apteekille juuri ja juuri ajoissa. Unohdin puhelimen terassille. Juliaa ei näkynyt.

Lopulta hän ilmestyi aivan eri suunnasta kuin kuvittelin. Vaalea pitkä nainen, siinä plus kolmekymmentä, joogahousuissaan.

– En oikein tiedä missä jooga pidetään, sanoi Julia ja räpläsi puhelintaan.

Minusta hän puhui italiaa, mutta olin vakuuttunut, että kuulin väärin.

– En tiedä vieläkään ihan varmasti, missä paikka on, mutta yritetään. Ollaan vähän myöhässä, mutta hekin olivat vasta matkalla, Julia englannisti.

Tyypillistä kreikkalaista aikakäsitystä. Eikä se loppunut siihen. Nyt kello oli varmasti jo reippaasti yli viisi, menimme tankkaamaan autoa. Tiedäthän, tyhjä huoltamo, pumpun käyttäjä nukkumassa tiskin takana. Eikä tietystikään ollut vaihtorahaa. Sitä piti hakea huoltamon sisältä.

Tarjouduin maksamaan bensat, mutta Julia oli hämmästyneen näköinen. Sanoin olevani kovin kiitollinen kyydistä. Hän vastusteli, mutta taipui lopulta ottamaan kympin. Täällähän siis ei tankata tankkia täyteen. Koskaan.

Rupattelimme small talkia, missä on ole kovinkaan hyvä. Nyt yllätin itseni höpisemällä joogasta, Suomesta ja kyselin niitä näitä.

Julia on italiasta. Olin siis kuullut oikein, sillä puhelin soi kolmasti matkalla. Hän oli kuudetta vuotta Kreetalla. Oli mennyt naimisiin, muuta eronnut. Hän piti italialaista ravintolaa Plakassa. Tiesin tuon paikan. Sinne oli aina jono ja ravintolalla oli hyvä maine. Samoin hänellä oli italialainen jäätelöbaari Pear Treen vieressä.

Hän suunnitteli lapsille leikkipaikan avaamista yhdessä muiden kreetalaistan mamuäitien kanssa. Ongelmana oli vain rahoitus. Kenelläkään ei ole liiemmin pääomaa ja byrokratia on massiivinen. Talvisin ei Kreetalla ole paljoakaan töitä saati tekemistä. Täällä on kylmää ja kosteaa. Saari on kuollut. Siksi äidit haluaisivat jonkin yhteisen paikan, missä lapset viihtyisivät ja voisi juoda kahvia.

Jyristelimme kohti Apteran kylää, rantatietä pitkin. Minulla ei ollut hajuakaan, mihin olimme menossa, mutta siinä vain nökötin minulle epäluontevaan tapaan vieraassa autossa, tuntemattoman ihmisen kyydissä ja matkalla joogaan, johonkin. Juuri päinvastoin kuin äidit varoittelevat jälkikasvuaan. Minua nauratti.

Julia soitti taas. Tie luikerteli vuorenreunaa ja vieressäni ammotti rotko. Kuski puhui huolettomasti puhelimessa. Si, si!

Lopulta vastaamme tuli auto, pikkuinen Smart täynnä joogamattoja. Peruutimme taas, kohti jyrkänteen reunaa. Arrrgh. Olen huono istumaan pelkääjän puolella. Lisäksi minua vaivaa jäätävä korkeanpaikankammo.

Perillä! Poskisuudelmia. Hälinää. Kello oli kaiketi lähemmäs puoli kuusi. Vielä oli kaksi joogaajaa matkalla.

Kosta vei meidät linnanraunioiden viereen, betoniselle ja kapealle rakennelmalle. Rullailimme mattomme ja aloimme meditoida. Jostain syystä se ei tuntunut lainkaan vastenmieliseltä. iPodilta tuli intialaista musaa..tai jotain omm-juttua. Aikaisemmin minua on häirinnyt kaikissa meditaatiohörhöilyssä juuri hiljaisuus. Ymmärrän toki sen pointin, mutten pidä siitä. 

Äänettömyydestä. Loputkin joogaajat valuivat paikalle.

Joogasimme puolisentoista tuntia. Kostan pari viikkoa aikaisemmin kuolleen äidin muistolle. Mieli oli hyvä, keho oli avoin. Namaste.

Ehdimme vielä vallan mainiosti tyttären kotiinlähtöaterialle ravintolaan. Selkäni ei ollut jumissa eikä niskaa särkenyt. Kaikki kireys oli jäänyt linnan raunioihin, tuulen kuljetettavaksi.

Luonnollisestikaan minulla ei ole kuvia joogapaikasta, koska se puhelin unohtui kotiin. Mutta joskus kaikkein parasta on, kun kaikki tallentuu vain omaan päähän. Kauniiksi maisemiksi, tuoksuiksi, ääniksi..

Tässä ja nyt. Muuta kun ei ole.

<3: llä Merja

Ps. Kävin juuri ostamassa maitoa ja törmäsin Kostaan ja Steveen. Hän ihaili mieheni tatuointeja ja koira Koistista hellitteli italiaksi.

Ps2. Kosta ei halua rahaa tunneistaan. Hän sanoi, että saa elämiseensä tuloja tarpeeksi kirjoittaen. Suomalaisella päällä on sangen haasteellista mennä joogaan ja olla maksamatta. Ties monesko comfort zone ylitetty.

Kyläkauppoja

Ei voi sanoa, mikä on Kreetalla parasta. Yksi top 3 on ruoka!

Lähiruoka on päivittäinen luksus, kananmunia puutarhan kanalasta, juustoja pientuottajilta, yrttejä, hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä, oliiviöljyä, hunajaa.. suurin osa perheviljelmiltä, isoja täällä ei juuri olekaan.

Jos on joskus maistanut tuoreita saksanpähkinöitä, ei voi verrata niitä Suomen markettikamaan. Ero on kuin yöllä ja päivällä. En koskaan ajatellut, että sillä olisi pahemmin merkitystä, kunnes eräänä syksynä sain niitä vanhalta, metrin mittaiselta, mustiin pukeutuneelta mammalta. Hän ojensi pussillisen omapoimimiaan, lämpimän, elämää nähneen hymyn kera.

Kylällä on kolme ruokakauppaa. Pear Tree on niistä suosikkini. Vihannes-, papu- ja hedelmävalikoima on mahtava. Kaikki tuotteet ovat korkealaatuisia ja huolellisesti lajiteltu hyllyissä. Myös perunat, nuo punaisessa hiekkamaassa kasvaneet aarteet. Kauppa on pieni, mutta sieltä saa kaiken, mitä keksii syödä. Jättimäiset tynnyrit täynnä oliiviöljyä ja viinejä. Niistä voi valita sopivan annoksen. Tavallisin annos viiniä on puolitoista litraa, muovipullossa.

Pikkuruisella liha-, juusto- ja herkkutiskillä nököttää sulassa sovussa paikallinen feta ja anari , makkarat, kinkut ja tönkkösuolaiset minikalat, itsetehty tsatsiki, oliivit monessa muodossa, ja vaihtuva määrä pienherkkuja: täytettyjä paprikoita, juustoisia grillattavia..

Eniten rakastan pientä pöytää, jolla lepäävät tuoreet yrtit kauniisti punteiksi aseteltuina vesiastioissaan. Minttu, pinaatti, lehtipersilja, tilli, horta ja satokauden mukaan pöytään ilmestyvät muut sesonkituotteet. Kesäkurpitsan kukat ovat kauniita.

Enkä lakkaa hämmästelemästä kahden kassillisen hintaa. Kahdeksan euroa ei tunnu miltään.

Portokali eli appelsiinin viljelijä myy viiden kilon säkeissä mehukkaita hedelmiään. Tänä keväänä on ollut poikkeuksellinen viljelykausi. Ensin tuli voimakas myrsky ja pudotti valtavat määrät appelsiineja puista, sen jälkeen tuli tuholaiskärpästen legioona kuin tyhjästä. Viljelijä menetti 10.000 kiloa satoaan oikullisille säille ja tuholaisille. Ja koska puita ei ruiskuteta eikä käytetä kemiallisia lannoitteita, ovat tuhot suuria. Sen luomutuottajana ymmärrän hyvin. Ongelmamme ovat yhteiset.

– Voitte syödä lomalla pitsaa ja herkkuja, kun käytte treenaamassa, sanoi nainen viereiseltä matolta ryhmäliikuntatunnilla.

Minulle herkut ovat vihanneksia, papuja ja ihan tavallista ruokaa. Olen toki tehnyt pitsaakin, sellaista maailman parasta, jossa on pääosassa pavut, peruna, tomaatti ja feta. Kaikkein paras herkku on sitruuna-perunat. En kyllästy niihin koskaan!

Kuulostaako oudolta? Kokeilepa joskus. Lorota oliiviöljyä uunipannun pohjalle, pilko perunat, Suomessa Nicola on siihen parasta, heitä sekaan reilusti sitruunan mehua ja suolaa. Lykkää uuniin 250. Lisää vielä lautasella vähän sitruunamehua.. mmm.. Sitä meidän ruokapöydässä on aina juhlapäivinä, ja Itsenäisyyspäivälounaalla joka vuosi.

Viimeksi täällä asuessamme taisin tehdä niitä lähes joka ilta-aterialle. Eli sellaiset 60 kertaa. Sanotaan, että peruna lihottaa. Minä sanon empiiristen kokeiden mukaan, että höpöhöpö. Oikea ruoka ei lihota ketään.

Toinen kylämme kauppa on Coop. Siellä on ainainen epäjärjestys ja kaaos. Vihanneskaappi on vähän sinne päin, seassa on pilaantuneita tomaatteja ja maitokaapin vieressä lattialla odottaa hyllyttämistä juustot. Kauppias ei puhu paljoakaan englantia, mutta selailee monta päivää tiskin takana tuomiamme autolehtiä.

Oliiviöljystä tehtyjen kauneudenhoitosarjojen ja viinien seasta pilkistää dildot, kuin ilkkuen meitä. Viimeksi kaupassa käydessä nuorimmaiseni toimitti tohkeissaan asiaa.

– Äiti, ne kikkelit on myyty!

– Vai niin.

– Voinko mä ostaa limua? lapsi jatkaa.

Hän tietää, että on turha kinuta Kokista tai 7 Up’ia, koska tämä äiti ostaa vain paikallista. Ja koska limu on loppu, sitä ostetaan.

Meillä on tapana tehdä kello kahdentoista cocktail. Opin tavan Esalta. Ihan joka päivä ei muisteta tehdä, eikä siihen tule alkoholia vaan tuorepuristettuja mehuja ja paljon hedelmiä. Lapset arvostavat enemmän limua ja se on just hyvä niin. On kesä ja on lomaa koulusta.

<3 :llä Merja

Ps. Eilen tein niin hävyttömän hyvää vihannesvuokaa, että hävettää. Kuva kertoo juuri sen mitä pitääkin, rumaa mutta hyvää.

Ryhmäliikuntaa yläkylässä

Myönnän, että odotin torstain liikutarupeamaa innolla. Heräsin 5.25 ja puolelta oli Koistisen kanssa aamukävelyllä. Rantakadulla ei tullut vastaan yhtään kulkijaa.

Aamuaallokko kohisi ja Välimeri tuoksui. Rakastan sen aromia. Myöhemmin aamiaisella yläkerran terassilla tuoksu oli hieman muuntunut, koska tuuleen sekoittui oliivilehto, viileä asvaltti ja murukahvin. Hyvä on ihmisen olla hetki hiljaa ennen kuin kylä herää askareisiinsa.

Minun aamuuni ei kuulunut harja, moppi ja muurahaiskarkoite. Siihen kuului trikoot, oho ostin eilen uudet, prätkän kyydissä muutamana kilometrin matka jumppasalille ja hyvä fiilis. Tytär tuli seuraavalla kyydillä perässä.

Gavalochorin kylän aukiolla odotellessani minua lähestyi muuan mies. Kylän virallinen huru-ukko, veikkaisin. Hänellä oli kovasti asiaa, vaikka kerroin huonolla kreikallani, etten puhu kreikkaa. Hän vain jatkoi. Jatkoi sittenkin, kun paikalle tuli hänen pomonsa. Mies huuteli ailavjuutaan ja lähetteli lentosuukkoja. Vilkutin takaisin hymyssä suin.

Samassa paikalle ajoi pikkuautollinen naisia ja jumppaohjaaja. Sarah, personal trainer ja ryhmisohjaaja. Hän oli hieman väsynyt, koska oli edellisenä päivänä vetänyt viisi spinningtuntia, muutaman jumpan ja pt-sessiot päälle.

Sarah, upea, pitkä, sitkeänlihaksikas, bassoääninen, ronski nainen, jonka pitkä, vahva tukka jää takapuolen alle vatsalihasliikkeissä ja niitä pitää vähän väli korjailla kumilenkille ja pois.

Tunnin aloitusaika oli 9. Kymmentä yli alkoi jo piuhat olla valmiina ja käsipainot jaettu. Naisia valui paikalle, turistit ottivat kuvia ikkunasta. Jalkavikainen koira tassutteli saliin.

– Olet myöhässä, ohjaaja sanoi koiralle.

Sitten juteltiin koirista ja rescue-naisesta, joka kuljettaa viisitoista koiraa Geneveen ja sieltä britteihin. Ohjaaja kyseli, josko kukaan on kiinnostunut oleskelemaan Genevessä, sillä rescue-nainen maksaa lentoliput ja hotellin, jos vastapalveluksi vie viisi koiraa mukanaan. Yhteen lentolippuun (en tiedä mikä yhtiö) kuuluu viisi koiraa, joten tarve kuljetuksiin on suuri. Totta, joku ihminen tekee sellaistakin työtä.

Keskustelu kumpuili siis tuosta jalkavaivaisesta, ehkä labbistakin suvussa kuljettavasta, kulkukoirasta. Tai oli sillä joku joka syötti, mutta ei kaiketi kotia.

Vihdoin tunti alkoi. Lämmittelyjä, pientä nyrkeilyä, hitaita kyykkyjä.. ja puolentoista minuutin sarjoja. Sarjojen välillä käytiin moikkaamassa tiellä ohikulkevia ja höpötettiin. Ihanaa! Täällä ei suoriteta mitään!! Paitsi taas tuli helvetillinen askelkyykkysarja, ja naruhyppelyä, auts. Kivilattia vaati minut vaihtamaan joustavat lenkkarit jalkaan kesken kaiken. Paljasjalkakengät ei olleet ihan nappivalinta.

Punnerruksia, loputtomasti punnerruksia, variaatioita, liikkuvia lankkuja..

– Come on bitches! Ohjaaja kannusti.

Röhötin ääneen nauramaan. Ja toisen kerran, kun ohjaaja vaihtoi laskut Claptonin Lady biisiin.

Tunti vaihtui venyttelypanotteiseksi siinä kymmenen jälkeen.

Joogavenytyksissä sain kaverin matolleni. Kulkukoira oli muina miehinä asettunut siihen. Vaihteli välillä asentoa, ettei ollut tielläni ja lopuksi nuoli munat. Omansa. Onneksi ei tullut nuolemaan hikinoroista naamaani.

Nainen mattoni vierestä kysyi mistä olimme. Hänellä oli ystävä Tampeella.

Tunnin lopussa Sarah jakoi aprikooseja jättimäisestä säkistä. Oli omasta puusta tullut vähän ylituotantoa. On se aika vuodesta.

Eräs naisista asui meidän kylillä ja tunnin jälkeen meitä pyydettiin vielä kahville. Noin vain.

Ja noin vain vastasin myöntävästi, vaikka tiesin, että tyttärellä oli suunnitelmia auringonotosta.

Hei! Minähän olen päättänyt vastata kaikkeen tuollaiseen myöntävästi ja ei- niihin, mitkä ovat eteenpäinviemättömiä asioita.

Luulenpa, että kahvihetki tuikituntemattomien mimmien kanssa oli oikea kyllä-vastaus. Jos en ole itse avoin, ei kukaan muukaan ole sitä puolestani. Sama koskee vähän asiaan kuin asiaan. Itse pitää ja se on juuri hyvä niin.

Vaikka stressini on vienyt osan englanninkielentaidostani*, olen päättänyt selvitä. Aloitan sen vaikka aamukahveilla. Ja jos en aina ihan kärryillä olekaan, mitä siitä? Kysyn uudelleen.

Tänään pääsimme puhumaan mm. James Bondista, Pieni talo preerialla ja Rocky Horror Picture Showsta. Voit arvata, mikä oli minun leffani.

Ostin neljä seuraavaa treenikertaa ja aion palata. Onko parempaa tapaa elää juuri nyt, kuin lähteä huolettomana jumppaamaan ja personal trainer vetää ammattitaidolla minulle tunnit. Ei tarvitse miettiä, tehdä vain.

Ah, minulla on vielä viisi viikkoa aikaa! Eilen sain Spotifyn off-tilan toimimaan ja kun laitoin sen päälle, soi Pitkä kuuma kesä. Nappiin meni.

Tämän päivän huomioni on pitkälti: hymyile, koko maailma hymyilee kanssasi. Ja hän joka ei, hänellä on paha olla.

<3 :llä Merja

* avaudun tästä joskus syvemmin, koska minulla on asiakkaita, jotka eivät myöskään muista. Samasta syystä. Kyllä, olen käynyt muistitesteissä, magneettikuvissa ja vaikka missä- diagnoosina stressi. Ja kyllä, se on vienyt minulta matemaattisen päättelykyvyn ja osan kieltä. Hyvin, hyvin kiusallista paitsi nyt kun tiedän, mistä se johtuu, lakkasi olemasta kiusallista.

Tiistai, päivä, jona Universumi puhui

Tyttäreni on haaveillut jo muutaman vuoden, että kävelisi läheiseen kylään, Gavalohoriin, aamiaiselle.

Nyt tuli se päivä. Herättelin aamuyöstä kotiin rantautunutta tytärtä varovasti, josko tänään olisi se päivä. Pienoisen vitkastelun jälkeen olimme ulkona 8.20. Matkalla tuli vastaan aamujuoksija ja britti kahden koiransa kanssa. Muuten saimme taivaltaa kahden.

Ylä- ja alamäkiä läpi oliivilehtojen, uusien talojen ja mäkiviljelmien, ylös hiljalleen heräilevään kylään, kukkojen ja vuohien äännellessä taustasoundejaan.

Kyläaukiolle oli pysäköitynä kaksi turistibussia. Se on ihme, sillä tilaa ei juurikaan ole. Bussit vekslailivat kääntyäkseen kotimatkalle. Suuntasimme pikkuruiseen leipomoon, jossa vitriinissä oli kymmenisen aamiaiselle sopivaa leivonnaista. Valitsimme feta-pinaattipiirakan sekä juustopiirakan ja vettä.

Käyskentelimme etsimään frappea ja mitä näimme? Ryhmäliikunta tunti! Alkanut viisitoista minuuttia aiemmin.

Istuimme aamiaiselle bussipysäkin istuimelle ja nautimme. Emme voineet käsittää tuuriamme. Löysimme maalaissalin ja siellä kreetatar huutaa lankuttamaan ja punnertamaan lujemmin.

Notkuimme vielä viereisessä kahvilassa ja tilasimme tuoreista appelsiineista puristettua mehua. Ajatuksena odottaa hetki, jotta tunti loppuu. Emme tohtineet mennä notkumaan nenä ikkunalasissa ja kuola suupielessä.

Huomasin, että treenitilan penkillä istui mies. Ajattelin hänen tulleen vaimoaan vastaan. Olin niin väärässä.

Tunti loppui ja muina naisina tiedustelemaan treeniaikatauluja.

– Nyt alkaa jooga. Onko teillä kehossa vammoja?

– Jalkapöydässä on poikennut luu, ammoin, vastasin kuuliaisesti.

– Jääkää tunnille, parakalo.

Minulla oli farkkusortsit. Ei nyt aivan joogavarusteet.

Nainen kiikutti kulahtaneet jumppamatot, sellaiset, mitkä olisin heittänyt roskiin jo kolme vuotta sitten. Mutta hei! Se oli jumppamatto!

Kostas, se oli joogaopettajan nimi, oli asunut Lontoossa ja ohjasi -ei opettanut- joogaa, filosofiaa, mielenhallintaa jajajaja..sydän, sydän, sydänsydän.

Kostas oli täynnä intialaistyylisiä tatuointeja, harmahtavat hiukset niskassa kiinni ja jalassaan paljon jooganneet housut. Määrätietoisuus ja lempeys paistoi kauas.

Ja sitten aloitimme! Tunti vedettiin. Sielu lepäsi. Hengitys kulki, tulihengityskin.

Olen viimeksi ollut joogatunnilla varmaan seitsemän vuotta sitten. Harrastin sitä monta vuotta, kunnes kyllästyin astangan ihmeellisiin sääntöihin. Ei saa syödä ennen aamuvarhaista harjoitusta, ei saa juoda, ei saa ajatella, ei saa kuunnella, pitää keskittyä, pitää opiskella mutkikkaita rukouksia, pitää valaistua, pitää ja ei saa.

Juuri ennen reissua sain ystävältä linkin Prince tribute joogaan. Oli aivan fiiliksissäni. Musiikkia! Kun joogaa! Mitä? Miksei? Miksi minä olen halunnut joogata kaikkien sääntöjen mukaan ja hirttäytyä munasarjoistani sääntöviidakkoon??? Keho ja sielu. Miten niin minun sieluni ei tarvitse musiikkia. Se hengittää siitä.

Täällä pikkuruisessa Gavalohorin kylässä törmään treenisaliin ja Universumi puhui minulle joogin nimeltä Kostas muodossa. Juuri tänään minun piti tulla tänne. Juuri tänään. Tänne.

Minä tule uudestaan torstaina ja sitten tiistaina ja seuraavana torstaina..jos on joogaa. Jos ei ole, tulen silti.

Ehkä hieman mahtipontisesti sanottu: Täällä olen kotonani.

Jatkuu..

Halauksin ja rauhaisin ajatuksin,

rauhaa, rakkautta ja persikka

Merja

1. postikortti allekirjoituksin sinulle

Tervehdys Almyridan kylästä, Kreetalta.

Asun täällä kolmatta kesää, pari jäi välistä perhesyistä. Aikaisemmin olen asunut Almyridassa kesäkuusta joulukuuhun ja huhtikuusta elokuuhun, tällä kertaa vain runsaat viisi viikkoa.

Rantauduin eilen kahden lapsen ja yhden koiran, Koistisen, kanssa. Kaksi muuta perheenjäsentä tulivat maitse Harrikalla ja toinen tytär perheineen tulee viikon päästä.

Edessä on pitkä rupeama ilman autoa, bussi toki kulkee ja se prätkä, mutta käytännössä kävelen. Joka paikkaan. Plakan kylään ylös rinnettä, Gavalohorin kylään joko pelto-metsä-reittiä tai kiemurtelevaa vuoristotietä, salille Kalivesin kylään aivan järkyttävän mäkistä reittiä lähellä rantaa ja sitten Koistisen pissakävelyt ihan tässä lähistöllä, neljästi päivässä, sekä kauppareissut Coopsiin ja Pear Treehin tähän kylälle.

Ajatuksenani on kerrankin pitää lomaa ja keskittyä paljon itseeni. Hyvin itsekästä, mutta summasin, että olen ollut pienistä lapsista vastuussa 17 vuotiaasta asti.. sellaiset 35 vuotta. On minun aikani. Nyt tai ei koskaan. Nuorimmaiseni ovat 10 ja 11, eli osaavat käydä vessassa ja uima-altaalla ilman valvontaa.

Tässäpä kesän listani: hyvää, maailman parasta, kreetalaista ruoka ja paljon ulkoilmaa, merta, uimista, siinä sivussa aurinkoa. Lukemista ja läheisten kanssa yhdessä oloa.

En halua valittaa, mutta olen ansainnut tämän: Takana on kolme erittäin rankkaa vuotta, eikä positiivisessa mielessä. Perheen sisällä on sairasteltu vakavasti, on tullut vanhemmasta päästä viimeisiä jäähyväisiä ja itse olen suorittajana väsähtänyt, koska minäkään en jaksa aivan kaikkea.

Onneksi on ollut paljon valoisiakin asioita kuten lapsenlapsi, uusi ammatti, tai no paperit siitä, uusi tanssilaji Dance 80’s Fit ja sen kehittäminen (tanssi on ensimmäinen rakkauteni ), ystäviä, paljon hyviä ystäviä (halaus teille) ja on ollut onni vetää huikeille tyypeille #YhdenYönJuttu-leirejä (luja halaus). On ollut rakkautta, paljon rakkautta. Siksi täältä kirjoittelen.

Mennäänpäs takaisin asiaan. Olen maailman huonoin makaamaan auringossa. Ei vaan pysty. Tänään aamuna silkkaa matkaväsymystäni raahasin itseni yläkerran terdelle. Jaksoin olla viitisentoista minuuttia, kunnes keksin kaikkea muuta tekemistä. Aloin hääräillä. Pestä pyykkiä, järkkäillä vaatteita ja ladata tekniikkaan virtaa.

Mutta ennen kuin pääsin tähän tilaan, jouduin poistumaan Suomesta.

Pakkaaminen on kamalaa. Sain sen tehtyä. Mitä siis ottaa ’itselle aikaa’-demo leirille J mukaan kahteen matkalaukkuun, à 23 kiloa (Finnair)?

Aloitan näillä sanoilla ja tällä listalla blogini Kreeta-osion.

Laukuissa ainakin nämä:

**Paksu jumppakuminauha

**Ohut jumppakuminauha

**Kahvakuulat (4 ja 6 kg) Painavampia en tohtinut pakata

**Salihanskat

**Trikoita (6 kpl)

**Treenitoppeja (6 kpl) olin hyvin taloudellinen

**Sortseja (6 kpl)

**TDK:n tuollainen kaiutin, missä on subari mukana (biitsitreeneihin)

**Uimapuku ja biksut

**Lenkkarit (3 kpl)

**musavehkeet lenkille

**kuulokkeita, vöitä ja pussukoita kantaakseen musavehkeitä lenkille

Thaleme argotera!!

Eli nähdään myöhemmin, nyt joudut tyytymään sähköiseen postikorttiin.

<3 Merja